Viime yö oli syys­kau­den en­sim­mäi­nen hallayö

Torstain vastainen yö oli syyskauden ensimmäinen hallayö lähes koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan hallalta säästyttiin vain hyvin kapealla rannikkokaistaleella.

Torstain vastainen yö oli syyskauden ensimmäinen hallayö lähes koko maassa. Ilmatieteen laitoksen mukaan hallalta säästyttiin vain hyvin kapealla rannikkokaistaleella.

Esimerkiksi niinkin pohjoisessa kuin Kemissä ja Oulussa pysyttiin plussan puolella meren lämmitysvaikutuksen ansiosta, kertoi meteorologi Anneli Nordlund.

Pohjoisesta virrannut ajankohtaan nähden kylmä ilma toi ensimmäiset syyspäivät maan etelä- ja keskiosaan. Pohjoistuuli heikkeni yöksi ja sää selkeni. Kun tuulen estävä vaikutus lakkasi, lämpötilat laskivat laajoilla alueilla pakkaslukemiin.

Maan eteläosassakin oli arimmilla hallapaikoilla lähes ankaraa hallaa. Rajana pidetään neljää miinusastetta.

Maanpinnassa mitattu alin lämpötila, -8,4 astetta, mitattiin Rautavaaran Ylä-Luostalla. Juuan Niemelässä oli -6,5 astetta, Kuusamon Kiutakönkäällä ja Rovaniemen maalaiskunnan Apukassa mitattiin kummassakin -5,9 astetta.

Perjantain vastaiseksi yöksi ei ollut enää odotettavissa hallaa. Lounainen ilmavirtaus voimistuu ja sää muuttuu uudelleen lämpimäksi, Ilmatieteen laitos ennusti.

Ilmoita asiavirheestä