Vuosia tahrattomana esiintyneen golfin ykköspelaajan Tiger Woodsin julkikuvaan tulee päivä päivältä lisää säröjä. Woodsin vajaan kahden viikon takainen autokolari on sysännyt liikkeelle huhujen ja väitteiden lumipallon, joka ei tunnu pysähtyvän.
Tänään Woodsin ympärillä kuohui jälleen, kun hänen kotonaan Floridan Windermeressa tarvittiin ambulanssia. Kyydityksen tarpeessa oli Woodsin anoppi Barbro Holmberg, joka lähti varhain aamuyöstä saamaan helpotusta vatsavaivoihinsa.
Holmberg pääsi myöhemmin tänään sairaalasta ja tiedotti voivansa hyvin. Hän ei tarkentanut, mikä oli sairaalakäynnin syy.
Woodsin vaimon, ruotsalaisen Elin Nordegrenin äiti on ottanut viikoksi vapaata työstään ja matkustanut tapaamaan tytärtään.
Eilisten tietojen mukaan Woodsin kahden lapsen äiti Nordegren on muuttanut pois pariskunnan kodista.
Woodsin arvellaan pettäneen vaimoaan, ja toistaiseksi hänen rakastajattarikseen on ilmoittautunut kymmenen naista. Woods on kommentoinut tapahtumia julkisuudessa sanomalla, ettei ole ollut uskollinen arvoilleen. Hän kertoi katuvansa rikkomuksiaan koko sydämestään.