Hal­li­pa­lon syy yhä ar­voi­tus

Tiistaina aamuyöllä syttynyt tulipalo tuhosi suuren osan kajaanilaisen Aution Keittiöt -yrityksen tuotantotiloista. Hälytys palosta tuli kello 2.33 yrityksen ohi ajaneelta poliisipartiolta.

Tiistaina aamulla pelastuslaitos teki palopaikalla jo jälkisammutusta ja aloitteli raivausta.
Tiistaina aamulla pelastuslaitos teki palopaikalla jo jälkisammutusta ja aloitteli raivausta.
Kuva: Petri Hakkarainen

Tiistaina aamuyöllä syttynyt tulipalo tuhosi suuren osan kajaanilaisen Aution Keittiöt -yrityksen tuotantotiloista. Hälytys palosta tuli kello 2.33 yrityksen ohi ajaneelta poliisipartiolta.

Palossa ei loukkaantunut kukaan. Savun alle joutuneella asuinalueella selvittiin lievillä hajuhaitoilla.

Toisissaan kiinni sijainneet kolme hallia olivat palomestari Juha Ronkaisen mukaan käytännössä yhtä tilaa.

"Puurunkoisten ja teräspeltisten hallien sammutus oli erittäin hankalaa. Ensimmäisenä paikalle tulleet yksiköt joutuivat keskittymään aivan vieressä olevan myymälän suojeluun. Se säästyikin täysin tulelta."

Sammutustöiden alkaessa yksi halli oli täysin tulessa ja toinen syttymässä.

Savusta varoitettiin

Paikalle hälytettiin sammuttajia ja kalustoa Kajaanin ja sen Vuolijoen yksikön lisäksi Sotkamosta, Kuhmosta, Ristijärveltä ja Paltamosta. Paikalla oli aamulla toistakymmentä paloautoa.

Palosta levisi sankkaa savua lähinnä Puistolan asuinalueelle. Asukkaiden liikkumista ei rajoitettu, mutta heitä kehotettiin aamulla radion välityksellä sulkemaan ikkunat ja ilmastointi hajuhaittojen välttämiseksi.

"Savu syntyi pääasiassa puusta, muovista, pellin maalista ja sähkökaapeleista. Se ehti laimentua matkalla, eikä ollut erikoisen vaarallista. Vain yhdestä kerrostalosta ilmoitettiin käytävässä tuntuvasta savun hajusta", Ronkainen kertoi.

Palon syttymissyyn selvitys aloitettiin tiistaina. Tutkimukset voivat jatkuva vielä päivien ajan.

"Palo näyttää syttyneen hallin sisältä sellaisesta paikasta, jossa ei ollut puuntyöstökoneita. En osaa arvailla, mistä tuli on saanut alkunsa", sanoi yrityksen toimitusjohtaja Matti Autio.

Uusi halli rakenteille

"Palossa tuhoutui hallien lisäksi valmiita kalusteita, materiaalia ja koneita. En ole vielä ehtinyt tehdä laskelmia, mutta kyllä voidaan puhua miljoonavahingoista."

Aution mukaan yrityksen vakuutukset ovat kunnossa. Heti aloitettujen selvitysten mukaan näyttää siltä, että asiakkaiden tilaukset voidaan toimittaa antamalla osa kalusteiden valmistustöistä alihankkijoille.

"Lomautuksiin ei tarvitse mennä ja uuden hallin rakentaminen aloitetaan mahdollisimman pian."

Palopaikka sijaitsee Valtatie viiden varrella runsaan kilometrin päässä Kajaanin keskusta. Sankka savu haittasi aamuyöllä jonkin verran valtatien liikennettä.

Ilmoita asiavirheestä