Des­tial­ta kenkää 220 työn­te­ki­jäl­le

Valtion tienrakennusyhtiö Destia irtisanoo 220 työntekijää. Vähennykset aloitetaan heti, ja viimeisetkin niistä toteutetaan ensi vuoden aikana, yhtiö kertoo.

Valtion tienrakennusyhtiö Destia irtisanoo 220 työntekijää. Vähennykset aloitetaan heti, ja viimeisetkin niistä toteutetaan ensi vuoden aikana, yhtiö kertoo.

Destian yt-neuvotteluissa tavoiteltiin alun perin noin 250 hengen vähennystä. Destian palveluksessa on yhteensä noin 2 900 työntekijää.

Myös pääosa Destian määräaikaisista työsuhteista päättyy sopimusten mukaisesti. Yhtiö lupaa tukea vähennysten kohteeksi joutuvien uudelleensijoittumista.

STTK:laisen Pardian puheenjohtaja Antti Palola piti uutista tylynä joululahjana henkilöstölle. Hän arvioi, että väen vähentämisen tavoitteena on vain ja ainoastaan laittaa Destia myyntikuntoon. Destian työntekijöistä noin 600 on pardialaisia.

Destian ympärillä on kuohunut koko vuoden ajan. Edellinen toimitusjohtaja Jukka Laaksovirta joutui eroamaan rikosepäilyjen takia toukokuussa, lokakuussa erosi yhtiön hallitus. Poliisin tutkinta Laaksovirran konsulttisopimuksista on valmis, ja asia on nyt syyteharkinnassa.

Ilmoita asiavirheestä