Pekka, 48, ja Tuomas Lappalainen, 5, seisovat 1930 rakennetun päärakennuksen edessä. He ovat Yli-Kinnulan tilan vuodesta 1562 kantavan linjan 13. ja 14. sukupolvi. Perhe on valittu edustamaan pohjoissuomalaista perheviljelmää Euroopan unionin maatalouskermalle, jota tulvii kohta bussilasteittain tilan pihaan. Irmeli Lappalainen, 47, Pirita, 7ja Heidi, 9, ovat vielä sisällä sekä Petteri,15, koulussa. Tuomas ihmettelee vierasmäärää isänsä vieressä ja nyökkää hädin tuskin kysymykseen jännittämisestä.
"Kyllähän se jännittää. Onhan se meidän tilalla ainutkertainen tilanne. Tuskin ensi viikolla tulee toista", tunnustaa Pekka Lappalainen. Heihin otettiin yhteyttä jo viime vuoden lokakuussa ja tiedossa oli, että tilaa harkittiin vierailukohteeksi.
"Totta ne sitten päätyivät meidän tilaan."
Saman perheen hallussa yli 430 vuotta ollut maatila on Pekka Lappalaisen mielestä tälle seudulle tyypillinen, vaikka lypsykarjan koko on lähes tuplasti suomalaiseen keskiarvoon. Hän tosin arvelee rakennekehityksen menevän Suomessa sitä rataa, että he ovat muutamassa vuodessa toisella puolella rajaa.
"Toivon, että tila säilyisi viljeltynä tulevien sukupolvien ajan."
Parsinavetta tilalle on tehty 2000. Ruokinta on automatisoitu ja isännän mukaan lypsytyö on helppoa, hän arvelee että sen helpommaksi sitä ei enää saa parsinavetassa. Navetta on mieluisa tilalle. Yli puolet tilan tuloista saadaan lypsykarjasta. Loppu tulee metsästä, joka antaa raaka-aineen myös tilan energiahuoltoon.
"Saa nähä miten portugalilaiset täällä pärjäävät", Pekka Lappalainen myhäilee. Vaikka aurinko paistaa, yöpakkasen jäljet näkyvät yhä. Yli viikko sitten oli vastaava pakkanen.
Emäntä Irmeli Lappalainen ehtii myöhemmin juuri sanoa, että tunnelmat ovat mukavat, kun maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel yhyttää koko perheen aiheuttaen valokuvaajien rynnäkön. Komissaari kumartuu kyselemään lasten nimiä ja tervehtii ystävällisesti heitä jokaista erikseen.