Ylivieska Uuden rautatien alituksen rakentaminen on lähivuosien kiireisin ja suurin työ, kun Ylivieskan keskustaajaman liikennettä kehitetään. Keskeisintä on yhdistää keskusta ja rautatien toisella puolella sijaitseva Savarin liikekeskus.
Ylivieskaan on valmistunut liikenteen yleissuunnitelma, jota esitellään kaupunginvaltuutetuille tänään.
Kaupunki on kehittynyt läänin eteläosan keskukseksi. Kehitystä ovat sysänneet eteenpäin erityisesti Savarin alueen kaupallinen keskus sekä alueen koulutustarjonnan lisääntyminen.
Nopean kehityksen kääntöpuolena on yhdyskuntarakenteen hajoaminen, joka todentuu näkyvimmin kaupallisten palvelujen siirtymisessä perinteisestä keskustasta Savariin.
Keskustan ja Savarin yhdistävälle radan uudelle alikululle on projektipäällikkö, diplomi-insinööri Tuomo Vesajoen mukaan kolme vaihtoehtoa. Se on rakennettavissa Asemakadun tai Torikadun kohdalta tai näiden puoliväliin, asemarakennuksen ja ns. kasarmialueen väliin.
"Asemakadun jatkeena alikulku on erittäin hankala toteuttaa, mutta siihen voitaisiin yhdistää myös asemalaiturille meno", Vesajoki toteaa.
"Uudella yhteydellä helpotettaisiin merkittävästi vanhan keskustan asukkaiden asiointia Savarin palveluissa. Yhteys edistäisi myös ratapihan itäpuolisen alueen maankäytön kehittämistä. Se kohottaisi myös kaupunkikuvaa. Nyt siellä on muun muassa peltoa."
Riskinä Vesajoki näkee sen, riittääkö yhteys kahden keskuksen yhdistämiseen tai hajotetaanko yhdyskuntarakennetta entisestään. "Alikulun liikenteelliset hyödyt ovat kuitenkin kiistattomat", hän huomauttaa.
Närhitien alitus ei riitä
Aiemmin esillä ollut radan alitus Närhitieltä Savarin alueelle ei Vesajoen mielestä voi yksinään lopullisesti ratkaista keskustan ja Savarin välistä yhteyspuutetta, vaan alikulkuun tulisi varautua myös keskustan kohdalla.
Närhitien alikulku esitetään toteutettavaksi vain kevyelle liikenteelle. Kevyen liikenteen radan alitus tulisi myös ratapihan kohdalle keskustaan.
Liikenne-ennusteet on tehty vuodelle 2020. "Toimia mietitään pitkällä aikajänteellä. Kallis ja iso kysymys, 4-5 miljoonaa euroa maksava radan alikulku, raamittaa ratkaisuja."
Viime vuosien katuyhteydet ovat rakentuneet Savariin. Tästä syystä Savontien rooli on myös lyhytmatkaisen Ylivieskan sisäisen liikenteen kannalta noussut oleellisesti.
Savarin lisääntyneen liikennekysynnän vuoksi Savontielle rakennetaan kahdet liikennevalot tänä syksynä. Ylivieskan ensimmäiset liikennevalot valmistuvat joulukuun alussa.
Keskustaan liikennevaloja
Kaikkia ydinkeskustan risteyksiä kehitetään Vesajoen mukaan vastaisuudessa liikennevaloin. Tämä on työryhmän periaatteellinen kanta. Aiemmin esillä ovat olleet myös kiertoliittymät.
"Liikennevalojen rakentaminen aloitetaan Vieskankadun, Valtakadun ja Asemakadun risteyksestä. Muilla ei ole niin kova kiire", Vesajoki mainitsee.
Merkittävä tie- ja katuverkon täydennys on tulossa lähiaikoina, kun Helaalankatua jatketaan Ouluntielle. Näin syntyy uusi keskustan sisääntuloyhteys, joka hyödyttää lisäksi Kaisaniemen ja Kurulan laajenemisalueen asukkaita.
Ouluntielle on tulossa kaksi uutta kiertoliittymää, ensivaiheessa Ouluntielle Helaalankadun risteykseen ja myöhemmin mahdollisesti Vieskankadun risteykseen.