Oulu "Hyvältä kuullostaisi näin opiskelijoille, jos ruuan alv laskisi", sanoo Niina Luoma. "Ehdottomasti suositetaan uudelle hallitukselle. Kunhan eivät sitten ota jostakin muusta takaisin, kiristä toisesta päästä ruuvia", varoittaa Ilpo Vartiainen.
Lähihoitajaksi opiskeleva Niina Luoma ja insinööriopintoja harjoittava Ilpo Vartiainen olivat maanantaina viikko-ostoksilla Raksilan Citymarketissa. Ruokahankintoihin kuluu kerralla 50-60 euroa.
Tiukan euron budjetissa suora alv-alennus olisikin suuri asia, jäisihän vuosittain käteen noin 50 euroa per henki enemmän kuin nyt.
Vaan herkutteluun pariskunta tuskin sijoittaisi moista summaa. "Säästöön se olisi ihan iso raha", Ilpo Vartiainen ennakoi. "Ennemmin säästettäisiin isompaa varten", Niina Luomakin vakuuttaa.
Liikkeiden hinnoissa on selkeitä eroja Oulussa, pariskunta tietää. "Eri kohteissa verrataan kaikkien valmistajien tuotteita."
Viikonloppua kohti käydään uudestaan ruokaostoksilla. Silloin kärryyn sattuu jo ennemmin ekstraherkkuja. Mutta alkuviikostakin pyrittiin keräämään elintarvikkeita, joita ei nyt ihan joka viikko syödä, kuten silakkaa ja tortilloja. "Kalapuikot tästä vielä puuttuvat."