Williamsin formula 1 -tallin johtaja Frank Williams on vahvistanut Monzassa, että Jenson Buttonin ensi kauden sopimusasioihin liittyvä kuulemistilaisuus pidetään kahden viikon kuluttua sunnuntaina.
Button kisaa tällä erää BAR-tallissa. Hän teki kuitenkin sopimuksen Williamsin kanssa ensi kaudesta. BAR-talli väittää kuitenkin ilmoittaneensa käyttävänsä optionsa nykyiseen kuljettajaansa jo ennen kuin britti teki sopimuksen Williams-tallin kanssa.
Asia ratkeaa formula ykkösten sopimuskiistoja ratkovassa elimessä, jolla on Buttonin kummankin tallin kanssa tekemät sopimukset. Myös tallien lakimiehet ovat tilaisuudessa paikalla esittelemässä tallien kannan riitakysymykseen.
- Uskoakseni tilaisuus järjestään samana päivänä kuin Kiinan gp, Frank Williams sanoi.
Kiinan gp ajetaan sunnuntaina 26. syyskuuta Shanghaissa.