Oulu Selvä enemmistö Oulun pääkirjaston Pakkalan saliin keskiviikkona kokoontuneista nuorista ei usko monikuntaliitoksen toteutuvan. Tilaisuuden aikana järjestetty pikaäänestys punaisilla ja vihreillä lapuilla osoitti, ettei nuorilla kovin suurta luottamusta yhteiseen tahtoon ole.
Keskiviikkoillan tapahtuma oli koko kuntaliitoskiertueen paras kuulemistilaisuus. Tupa oli täynnä nuoria - pääasiassa tietysti Oulusta, mutta kiitettävästi myös kaikista muista liitosselvitykseen osallistuvista kunnista.
"En tiedä missä muualla nuorten kuntaliitostapahtuma olisi näin hyvin järjestetty", kehui lievästi ällistyneen oloinen kuntajakoselvittäjä Arto Koski tilaisuuden jälkeen. Hän lupasi saman tien tulla keväällä uudestaan, jos vastaava tilaisuus katsotaan silloin tarpeelliseksi järjestää.
Kuntaliitosasia näytti myös aidosti kiinnostavan nuoria, vaikka varmasti osasyy yleisömenestykseen oli naapurikunnista järjestetty bussikuljetus sekä nuorisoasiainkeskuksen ja muiden toimijoiden tehokas tiedotus. Vielä tilaisuuden päätyttyä vaatenaulakolla kävi vilkas mielipiteenvaihto mahdollisen liitoksen eduista ja haitoista.
Ruuan pitää olla hyvää
Itse tilaisuudessa nuorilla tuntui olevan varastossa enemmän kysymyksiä kuin varsinaisia evästyksiä selvitystyötä varten.
"Jos kuntaliitos syntyy, keskittyykö hyvä ruoka sen jälkeen vain keskustaan", kysyi kouluruuan tasosta huolestunut Oulun naapurikunnan nuori. Kosken mielestä ruuan ei pitäisi käydä mitenkään.
"Jos jossain on huonoa ruokaa, siellä pitäisi kyllä muutenkin olla hyvää ruokaa."
Entä saataisiinko kuntaliitoksen myötä muuallekin kuin Ouluun enemmän rahaa rakentaa liikuntapaikkoja? Häipyvätkö pienten kuntien nuorisovaltuustot, jos liitos toteutuu? Tuleeko kuntaliitos valtiolle halvemmaksi kuin monta pientä kuntaa?
Kysymyksiä sateli pahemmin puristamatta. Koski valitteli, ettei tässä vaiheessa vielä voinut kaikkiin vastata, koska selvitystä vasta tehdään. "Peruslähtökohtana on, että uudesta kunnasta tulee vahvempi kuin monesta erillisestä", hän korosti.
Monet nuorten kysymyksistä olivat samoja asioita, joita on aiemmin tullut esille muissa kuulemistilaisuuksissa aikuisten suusta. Nuoriakin huoletti kunnan henkilöstön kohtalo, päätöksenteon karkaaminen kauemmas, kunnan lainojen ja veroprosentin kehitys.
Improvisaatioilla alkuun
Tällä kertaa kuulemistilaisuudessa oli porkkanana myös ohjelmaa. Oulun kaupunginteatterin näyttelijät Pentti Korhonen ja Mikko Korsulainen hoitivat alkulämmittelyn improvisaatioteatterin avulla. Yleisö pääsi osallistumaan tapahtumien kulkuun muun muassa aiheeseen liittyvillä kommenteilla, joita oli ennen tilaisuuden alkua raapustettu paperilapuille.
Niiden perusteella vaikuttaa siltä, että monikuntaliitoksen toteutumiseen liittyy ainakin käsitys bussikyytien halpenemisesta.
Ennen varsinaista keskusteluosiota kuultiin myös nuorten musiikkiesityksiä. Selvitysmies Koski valitteli esitysten jälkeen, että tulee nyt latistamaan tunnelman.
"Jonkunhan tämä likainen työkin on tehtävä." Ihan kaikkia muissa kuulemistilaisuuksissa esiteltyjä kalvoja Koski ei kuitenkaan näyttänyt.
Nuorille avataan tänään puolilta päivin kuntien kotisivuille oma palautekanava, johon voi kirjoittaa omaa kotikuntaa koskevia kehittämisideoita, kertoa mitkä asiat kokee tärkeimpinä mahdollisessa uudessa kunnassa ja miten nuorten ääni saataisiin paremmin kuulumaan.