Jär­vi­hir­viö ha­ku­ses­sa Ruot­sis­sa­kin

Skottien Loch Nessin oletettu hirviö on tuttu asia, mutta myös ruotsalaiset väittävät omistavansa järvihirviön. Nyt Storsjön myyttinen hirviö muuttuu lailliseksi riistaksi, sillä se menettää suojellun asemansa.

Vaikka otuksen olemassaolosta ei ole todisteita, Ruotsin viranomaiset ovat tähän asti suojelleet sitä kaiken varalta.

Legenda Storsjön suuresta matelijasta on peräisin 1600-luvulta. Tarinan mukaan järvessä asuu jättimäinen musta käärme, jonka pää muistuttaa kissan päätä.

Tosin jo satoja vuosia vanhemmat viikinkipiirrokset kuvaavat jotain, joka on tulkittu järven jättikäärmeeksi. Piirrokset sijaitsevat Storsjön saaressa.

Jämtlannin maakunnan viranomaisten edustaja Peter Lif on kommentoinut hirviösuojelun muutosta. Hänen mukaansa sääntömuutos merkitsee sitä, että jättikäärmeen voi ja saa nyt pyydystää humaanilla tavalla.

- Kannustamme kaikkia tulemaan tänne ja etsimään hirviötä, jotta voimme järjestää sille asianmukaisen suojelun, Lif muotoilee.

Ja vaikka järven kummajaista ei sattuisikaan löytymään, etsimään tulevat turistit kuluttanevat mukavasti rahaa Jämtlannissa.

Ilmoita asiavirheestä