Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) ei aio viedä Yleä oikeuteen TV2:n Silminnäkijä-ohjelman lautakasaväitteiden takia.
Vanhasen mukaan Ylen väitteet hänen rakennusliikkeeltä saamastaan puutavaraerästä ovat "kertakaikkisen vääriä". Mitä enemmän Yle kertoo asiasta yksityiskohtia, sitä enemmän väitteet menevät metsään, Vanhanen sanoi EU-huippukokouksessa Brysselissä.
Vanhasen mukaan Julkisen sanan neuvoston päätös ohjelmasta on journalistien sisäinen asia eikä hän aio jatkaa asian käsittelyä millään lailla.
Ylen ajankohtaisjournalismin päällikkö Jyrki Richt on tyytyväinen JSN:n vapauttavaan päätökseen. Neuvoston mielestä Ylellä oli riittävät perusteet julkistaa pääministeriä koskevat väitteet Silminnäkijässä.
Neuvoston puheenjohtajan eroa Richt pitää dramaattisena, mutta puheenjohtajan omana ratkaisuna.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli on puolestaan pettynyt JSN:n päätökseen.
Kalli sanoo, että oli odottanut langettavaa tuomiota. Hänen mielestään neuvoston ratkaisusta voi vetää sen johtopäätökseen, että Suomessa saa tehdä ohjelmia, jotka eivät perustu tosiasioihin.