Osuuspankit nostivat tämän vuoden talouskasvuennusteensa tasan kolmeen prosenttiin viime kevään 2,5 prosentin arviosta. OP-ryhmä seurasi näin useita muita ennustelaitoksia.
Osuuspankkien suhdanne-ennuste jäi kuitenkin korotettunakin maltilliseksi, sillä useat ennustelaitokset ovat arvioineet Suomen tämän vuoden talouskasvuksi kolmen prosentin päällä olevia lukuja. Pääekonomisti Timo Lindholmin mukaan nyt tehty tarkistus perustuu lähinnä siihen, että investointeja on alkuvuonna tehty hieman ennakoitua enemmän.
Ensi vuodellekin OP-ryhmä povaa vain kolmen prosentin kasvua. Ryhmän ekonomistien mukaan tilannetta synkistää se, että nopeutuneesta talouskasvusta huolimatta työllisyyden koheneminen on vaatimatonta.
Lindholmin mielestä nyt on pohdittava, olisiko aktiivisemmin elvyttävä linja sittenkin työllisyyden kannalta riskittömämpi vaihtoehto kuin se, että odotetaan talouskasvun vähitellen korjaavan tilannetta.
- Kotitalousvähennys on osoittautunut tehokkaaksi. Siitä voisi ottaa vielä enemmän irti nostamalla vähennyksen euromääräisiä rajoja, Lindholm pohti.