Ne­los­tien lin­jauk­set pu­hut­ti­vat ii­läi­siä

"Olin aivan äimän käkenä." Iiläinen Juhani Nenonen koki keskiviikkona yllätyksen, kun hän sai eteensä suunnitelman nelostien kehittämisestä nykypaikallaan.

Nelostien linjaukset puhuttivat iiläisiä torstai-iltana.
Nelostien linjaukset puhuttivat iiläisiä torstai-iltana.

"Olin aivan äimän käkenä." Iiläinen Juhani Nenonen koki keskiviikkona yllätyksen, kun hän sai eteensä suunnitelman nelostien kehittämisestä nykypaikallaan. Aiemmin hyvältä vaikuttanut ajatus oli muuttunut paperilla piirustuksiksi, jotka toteutuessaan olisivat kaikkea muuta kuin 42 vuotta yrittäjänä nelostien varressa toimineen Nenosen mieleen.

"Se (suunnitelma) on ihan järkyttävä. Jos parempaa piirustusta ei saada tehtyä, nelostien saa viedä vaikka minne. Ei ohikulkijat lähde kiertelemään pitkin pitäjää. Ketä yrittäjiä tämä palvelee?", Nenonen tivasi ääni jännityksestä väristen torstai-iltana Valtarin koulun liikuntasalissa Iissä.

Meneillään oli yleisötilaisuus, jossa Tiehallinnon ja Iin kunnan päättäjien edustajat vastasivat yli kahden tunnin ajan kuntalaisten kysymyksiin. Teemana oli valtatie 4:n kehittäminen Iin kohdalla ja Nenonen keräsi puheenvuorollaan illan ensimmäiset aplodit satapäiseltä yleisöltä.

Nelostien kehittäminen nykypaikallaan nousi esille Iissä viime keväänä Yrittäjäyhdistyksen aloitteesta. Piirustuksiksi jalostunut aloite tuntuu saavan sapiskaa monelta muultakin yrittäjältä. Väinö Klasila rauhoitteli heitä liikuntasalissa kertoen, että yhdistys aikoo lähettää asiasta tiedustelun jäsenilleen.

"Jos mielipiteet hajoavat, järjestö ei ota asiaan yhteistä kantaa."

Piirustuksissa nelostiestä tulee eritasoliittymin varustettu nelikaistatie Iin keskelle. 19 metriä leveän tien alle jäisi 23 asuinrakennusta ja 13 teollisuuskiinteistöä, kun neljässä muussa Iihin junaradan kupeeseen kaavaillussa tievaihtoehdossa rakennuksia joudutaan jyräämään vain muutamia kussakin.

"Miten talousvaikeuksissa olevalla kunnalla on varaa lunastaa kaikkia näitä taloja", Niina Hämäläinen kyseli.

Tiehallinnon Oulun tiepiirin liikennejärjestelmävastaava Risto Leppänen vastasi kertoen, että valtio ne maksaa. Hänen mukaansa neljässä muussa vaihtoehdossa rakennusten lunastamistarpeet todella ovat oleellisesti pienempiä.

"Jos olisi tiennyt tästä vuosi sitten, en ois ostanu taloa. Se (laajennettu nykytie) menis meidän olohuoneen läpi", Ilkka Kropsu sadatteli.

Nykytien kehittämisvaihtoehto on myös selvästi muita kalliimpi. Sen lasketaan maksavan noin 100 miljoonaa euroa, kun neljä muuta vaihtoehtoa maksavat 70-87 miljoonaa. Nekin saivat toki Valtarin koulun salissa omat kyseenalaistajansa.

"Olen vain tyhmä maalaismummo, mutta minusta hintaerot eivät ole pieniä. Antaako valtio rakentaa kuinka kalliin tien me halutaan?", Kaarina Niskanen tivasi.

Leppänen vastasi kertoen poliitikkoja odottavan ison työn, kun he päättävät tierahoista aikanaan eduskunnassa. 1990-luvulta saakka haikaillun tien rakentaminen alkaa vasta parinkymmenen vuoden päästä.

Linjaukset sen sijainnista on kuitenkin tehtävä nyt kunnan kehityksen jatkamiseksi. Tievaihtoehdoista neuvotellaankin viranomaisvoimin Iissä jo ensi viikolla. Mieluisimman viidestä tievaihtoehdosta päättää kunnanvaltuusto ensi vuoden alussa.

Ilmoita asiavirheestä