Itä­ra­dal­le sähköt sun­nun­tai­na

Sähköistäminen on edennyt loppusuoralle rataosuuksilla Oulu-Kontiomäki-Iisalmi ja Kontiomäki-Vartius. 25 000 voltin jännite kytketään ratajohtoihin lokakuun 1. päivänä. Aikataulun mukainen liikenne sähköjunakalustolla aloitetaan sekä henkilö- että tavaraliikenteessä joulukuun alussa.

Sähköistäminen on edennyt loppusuoralle rataosuuksilla Oulu-Kontiomäki-Iisalmi ja Kontiomäki-Vartius. 25 000 voltin jännite kytketään ratajohtoihin lokakuun 1. päivänä. Aikataulun mukainen liikenne sähköjunakalustolla aloitetaan sekä henkilö- että tavaraliikenteessä joulukuun alussa.

Loka-marraskuun aikana rataosuuksilla tehdään tarkastus-, mittaus- ja säätötöitä. Ne eivät haittaa junaliikennettä eivätkä vaikuta aikatauluihin.

Ylitarkastaja Pekka Rautoja ratahallintokeskuksesta muistuttaa, että sähköradan jännite on hengenvaarallinen. Radalla liikkuminen on ehdottomasti kielletty. Sähköjohtojen lähellekin meneminen esimerkiksi pylvääseen kiiveten voi olla kohtalokasta.

Pitkä ongenvapa olalla ei myöskään kannata mennä sähköjohtojen lähelle ja tasoristeyksissä on noudatettava tarkasti tieliikennelain määräyksiä ajoneuvojen ja lastien korkeuksista.

"Radan varrelle on kiinnitetty runsaasti varoituskylttejä ja vaaroista on kerrottu myös alueen kouluissa. Kenenkään ei pitäisi olla asiasta tietämätön", Rautoja uskoo.



Uusia vaunujakin
tulossa


Rataosuuksilla Kontiomäeltä Iisalmeen ja Vartiukseen otetaan käyttöön myös junien automaattinen kulunvalvontajärjestelmä sekä junaliikenteen kauko-ohjaus. Ne varmistavat liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta.

Junat pysähtyvät edelleen Oulun ja Kajaanin välillä Muhoksella, Utajärvellä, Vaalassa, Paltamossa ja Kontiomäellä. Matkustusmukavuus paranee, kun nykyisiä sinisiä vaunuja korvataan vähitellen Intercity-vaunuilla.

Sähköistyksen myötä junien nopeuksia voidaan nostaa itäradalla nykyisestä 120 kilometristä tunnissa 140 kilometriin tunnissa. Matka Oulun ja Kajaanin välillä nopeutunee 10-15 minuutilla. VR ottaa uudet aikataulut käyttöön tammikuun 7. päivänä.

Junien nopeutta ei voida nostaa itäradalla enempää muutamien tiukkojen mutkien ja ennen kaikkea tasoristeysten takia. Pekka Rautojan mukana tasoristeysten poistaminen jatkuu koko maassa. Itäradallakin asiassa edetään hiljalleen.

"Kaikkien tasoristeysten vaarallisuutta arvioidaan. Oulun ja Iisalmen välilläkin niitä on paljon. Asian toinen puoli on, että tasoristeysten poisto vaikeuttaa paikallisten ihmisten kulkemista", Rautoja sanoo.



70 miljoonan euron urakka


Tasoristeyksen korvaaminen sillalla maksaa 0,5-3 ,5 miljoonaa euroa. Puolipuomivarustuksen hinta on noin 100 000 euroa. Viime vuonna autoilla ajettiin rikki 212 puomia. 64 tasoristeysonnettomuudessa kuoli kahdeksan ja loukkaantui 18 ihmistä.

Oulun ja Iisalmen välinen rataosuus on Rautojan mukaan hyvässä kunnossa, sillä suurista remonteista ei ole kulunut vielä kovin kauan. Vartiuksen radalle peruskorjaustöitä on suunniteltu lähivuosille.

Itärataa on sähköistetty kaikkiaan 400 kilometrin matkalla. Työ maksaa noin 70 miljoonaa euroa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä