EU:n maatalouspolitiikka valmistautuu jälleen muutoksiin. Suomalainen maatalous tarvitsee selkeän tiedon siitä, että toiminnan jatkuminen on turvattu myös tulevaisuudessa.
Oulussa pidetty EU:n maatalousministerien epävirallinen kokous ei mitään suuria eurooppalaisia uutisia tuottanut. Isoja maatalouteen liittyviä päätöksiä ei ole aivan lähiaikoina edessä, eikä käsillä siis ole ajankohtaisia poliittisia kiistoja.
Kokous saattoi näin rauhassa keskittyä pääasiaansa: periaatteelliseen keskusteluun eurooppalaisen maatalouden tulevaisuudesta. Suuri myllerrys on edessä viimeistään vuonna 2013 eli seuraavaan rahoituskauteen siirryttäessä, ja sen jälkeiset linjaukset ovat yhä pitkälti hämärän peitossa. Markkinoiden vapautumisen ja eurooppalaisen tukipolitiikan tasapaino on todella suuri ja vaikea kysymys.
Suomen osalta lähtökohta on sikäli yksinkertainen, että pohjoisen maatalouden tuen tarvetta ei voi kyseenalaistaa. On mahdotonta asettaa Suomea ja Keski-Eurooppaa samalle viivalle.
Yhtä selvää on, etteivät Suomen sisällä eri alueet voi olla EU-tukien suhteen aivan erilaisessa asemassa.
Pohjois- ja Itä-Suomen maatalouden tuet eivät missään vaiheessa ole olleet uhattuina. Keskusteluissa sen sijaan on eteläisen Suomen 141-tuki, jonka tanskalainen maatalouskomissaari Mariann Fischer Boel haluaa lopettaa ensi vuoden lopussa. Komissaarin kanta on, että tuki on sovittu väliaikaiseksi Suomen liittyessä unioniin, eikä sellainen tuki voi jatkua loputtomiin.
Asia on yhä auki, mutta Suomen voi olla vaikea pitää kiinni nykymuotoisesta 141-tuesta etelässä. Maa- ja metsätalousministeri Korkeaojan mukaan unionin yhteisestä maatalouspolitiikasta puuttuvat sellaiset työkalut, joita Suomessa voitaisiin käyttää tämän tuen mahdollisesti loppuessa.
141-tuen aito epäkohta on, että se on katkolla neljän vuoden välein. Pysyvä ratkaisu on aina väliaikaista parempi. Komission puolella näyttää olevan tahtoa ratkaista asia. Mallina saattaa olla luonnonhaittakorvaus, jossa olisi sekä unionin että kansallista rahoitusta.
Tällöin nousee kysymys siitä, syntyykö Suomen sisälle jakolinja, jossa maataloustuet määräytyvät eri perustein. Pohjois- ja Itä-Suomen saama 142-tukihan on pysyvää. Ratkaisevinta tosin ei ole ulkoinen muoto vaan se, että pelisäännöt olisivat selvillä mahdollisimman pitkälle tulevaisuuteen.
Jos aina katkolla oleva 141-tuki voidaan korvata toisella pysyvällä järjestelyllä, mallia voi pitää hyvänä. Ei eteläinenkään Suomi oloiltaan Saksaa tai Tanskaa vastaa, ja maatalouden tulevaisuus on taattava kautta maan.
Vielä eiolla niin pitkällä, että ratkaisuista voisi puhua, ja viimeinen vääntö jää seuraavalle, ensi keväänä muodostettavalle hallitukselle. Viljelijöiden epävarmuus jatkuu. Mikään toinen ammattiryhmä ei joudu elämään vastaavassa tilanteessa, ja pysyvien pelisääntöjen tarve on suuri.
Maatalousministerien kokouksen pito Oulussa oli Suomelta EU-puheenjohtajana onnistunut ratkaisu. Pohjoisen erityisoloja on vaikea ymmärtää kunnolla, ellei niitä itse koe. Vaikka maanantainen retkipäivä ei ääriolosuhteita tarjonnut, tuntumaa eurooppalaisen maatalouden todellisuuteen sekin lisäsi.
Tuottajien mielenosoitus Oulun torilla ei puhissut kiukkua, vaan aitoa huolta ammatin tulevaisuudesta. Sellaisia viestejä on poliittisten päättäjien hyvä kuulla.