Facebook-nettiyhteisössä koottu ryhmä Täysimittainen kapina mediamaksua vastaan järjesti perjantaina Oulussa, Kuopiossa ja Helsingissä mielenilmauksen.
Tarkoituksena oli kerätä mediamaksua vastustavilta viestejä, joissa he kertovat syynsä vastustukseensa. Nämä viestit on tarkoitus toimittaa ministeri Suvi Lindénille.
Puolen päivään aikaan alkavaksi aiottuun tapahtumaan oli Oulussa on ilmoittautunut 33 henkeä, ensimmäisen puolen tunnin aikana oulun kaupungintalon pihalle ei ilmestynyt ketään mutta iltapäivän aikan paikalla oli kymmenkunta aktiivista viestien kerääjää.
"Paljon kävi porukkaa paikalla juttelemassa ja osa jäi asiasta innostuneena paikalle pidemmäksikin aikaa", kertoi paikalla kaupungintalon joulukuusen luona päivystänyt Anu Saarinen.
Saarisen mukaan Oulusta kertyi ministerille vietäväksi repullinen viestejä. Mielenilmaisun jatkui perjantaina kello kuuteen saakka.