Virolaista 25-vuotiasta miestä ammuttiin viime yönä kylkeen taljajousella Lempäälässä Pirkanmaalla. Teosta epäillään 43-vuotiasta lempääläläistä miestä, joka otettiin kiinni ampumispaikalta.
Uhri on sairaalassa, mutta hän ei ole enää hengenvaarassa.
Pidätettyä miestä epäillään tapon yrityksestä. Hän on poliisin mukaan myöntänyt ampuneensa itsepuolustukseksi.
Teko tapahtui ilmeisesti vähän ennen kolmea Kuljussa Tampereentien ja Vanattarantien risteyksen vaiheilla. Epäilty oli tavannut kuusi virolaista miestä aikaisemmin illalla lempääläläisessä ravintolassa. He olivat lähteneet sieltä virolaisten autolla kohti Tamperetta, mutta matkalla oli tullut riitaa.
Auto pysäytettiin lähelle epäillyn asuntoa, josta tämä haki jousen. Hän on poliisin mukaan voinut ampua kaksikin nuolta, joista toinen osui virolaiseen.
Poliisi selvittelee tapahtumien kulkua. Alustavien tietojen mukaan epäilty ei olisi tuntenut muita miehiä ennestään.