Pääkirjoitus

Poh­joi­sen ydin­voi­ma­la askelen lä­hem­pä­nä

Fennovoima Oy:n perjantainen ilmoitus pudottaa Ruotsinpyhtää mahdollisten ydinvoimapaikkakuntien joukosta oli Pohjois-Suomen kannalta järeä uutinen.

Fennovoima Oy:n perjantainen ilmoitus pudottaa Ruotsinpyhtää mahdollisten ydinvoimapaikkakuntien joukosta oli Pohjois-Suomen kannalta järeä uutinen. Tämän jälkeen on yhä todennäköisempää, että joko Simoon tai Pyhäjoelle nousee tulevaisuudessa uusi ydinvoimala.

Varmaa ei asia ole ennen kuin rakentamislupa on saatu, eikä täysin varmaa vielä silloinkaan. Tämä varaus on syytä tehdä senkin perusteella, kuinka takkuisasti Teollisuuden Voiman ydinmyllyn rakentaminen Eurajoella on edennyt. Voi tosin olettaa, että jos Fennovoima saa voimalaluvan, se ottaa oppia kilpailijan virheistä.

Ennen kuin Simon tai Pyhäjoen ydinvoimalasta voi tulla totta, tarvitaan myös eduskunnan periaatepäätös. Sitä ennen asiaan ottaa kantaa valtioneuvosto. Hallituksen esitys on näillä näkymin tulossa ensi vuoden alkukuukausina ja eduskunnan päätös myöhemmin ensi vuonna.

Kaikki riippuu siis poliittisten päättäjien tahdosta. Jos hallitus tekee periaatepäätöksen kolmesta luvasta, asia on aivan selvä: yksi voimala tulee pohjoiseen.

Yleisissä arvioissa Fennovoima on vahvoilla, vaikka lupia tulisi kaksi tai yksikin. Fortumilla ja Teollisuuden Voimalla on jo voimalansa, ja uusi yrittäjä toisi energiantuotantoon hintakilpailua. Se, että Fennovoima on nyt tuomassa laitostaan nimenomaan Pohjois-Suomeen, lienee nykyisen hallituksen silmissä kova valtti.

Uuden ydinvoimalan nousu Pyhäjoelle tai Simoon olisi valtava kasvusysäys sijoituspaikkakunnalle ja sen lähiseuduille. Vaikutukset heijastuisivat koko Pohjois-Suomeen. Vaikka rakentamisen ja käytön aikana rahavirtojen haarat kulkevat moneen suuntaan, voimala jättäisi pohjoiseen vuosikymmenten ajaksi työtä ja toimeentuloa.

Ydinvoimala aiheuttaa myös välittömiä ja pitkäaikaisia ympäristöongelmia. Ongelmatonta tuotantomuotoa ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Tulevaisuudessa sellaisia voi löytyä, mutta siihen asti tarvitaan tavalla tai toisella virtaa valtakunnanverkkoon.

Voimaloiden pitkän jakson hankalin ympäristöongelma on radioaktiivisen jätteen loppusijoitus. Fennovoimalla ei toistaiseksi sijoituspaikkaa ole. Jos se voimalan saa, jätteen loppusijoitus on kuitenkin ajankohtainen aikaisintaan vuoden 2050 paikkeilla. Suomen valtion päätöksellä kaikki Suomessa syntyvä ydinjäte sijoitetaan yhteen paikkaan. Ydinenergialain mukaan ministeriö voi myös määrätä jätteen tuottajat yhteistyöhön. Näin Fennovoimankin ydinjäte päätyisi Eurajoelle.

paakirjoitus@kaleva.fi