Ilmoitus Kalevan etusivulla on saanut Koiviston Kuvaamon puhelimen pirisemään. Puhelimessa kysellään paitsi passikuvauksia, myös ikkunassa näytteillä olleita kuvia sekä kuvien teettämistä vanhoista negatiiveista.
Kuvaamo palvelee vielä maaliskuun loppuun. Oululaisia useassakin sukupolvessa ikuistanut Raili Suorsa vetäytyy tämän jälkeen eläkkeelle.
"Se on tämä näön heikkeneminen mikä pani lopettamaan", ensi kesänä 85 vuotta täyttävä kuvaaja sanoo.
"Enhän minä vielä tiedä, miten haikeaa tästä luopumisesta lopulta tulee. Hyvä mieli minulla on kuitenkin siitä, että olen saanut tehdä tätä näinkin pitkään."
Suorsa oli 14-vuotias aloittaessaan harjoittelijana tuolloin vielä Oulasvirran nimellä tunnetussa kuvaamossa. Kuvaamon nimi muuttui myöhemmin Koivistoksi. Suorsasta tuli liikkeen omistaja 1951.
Lue lisää maanantain Kalevasta!