Lahden seudun pikkuteillä ajettiin keskiviikkona autovarasta takaa hurjalla ylinopeudella noin 30 kilometrin matka. Tekijä ajoi lopulta ojaan yrittäessään väistää tielle poikittain käännettyä poliisiautoa Kärkölän päätaajamassa Järvelässä.
Vapaavuorolla ollut poliisi oli havainnut Lahden Jalkarannassa tankkaamassa auton, jonka hän muisti anastetuksi. Poliisit olivat kuljettajaa vastassa Lahden ja Hollolan rajalla, mutta tavoiteltu teki U-käännöksen ja lähti pakenemaan Hollolan Rantatien suuntaan. Nopeus nousi kovimmillaan yli 170 kilometriin tunnissa.
Poliisi seurasi karkulaista näköyhteydellä ja rakensi lopulta sumpun Järvelään. Autovaras törmäsi penkkaan ja löi turvavyöttömänä päänsä. Hollolalainen 34-vuotias mies kuljetettiin ensin sairaalaan paikattavaksi ja sen jälkeen putkaan. Hänet tunnetaan entuudestaan Lahden kihlakunnan suurimmista autovarkaus- ja karkuunajoluvuista. Tapauksia on kertynyt 15 vuoden aikana kymmeniä, kertoo ylikonstaapeli Juha Karttunen.
Miestä epäillään tällä kerralla luvattomasta käytöstä, ajo-oikeudetta ajosta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä huumaantuneena ajamisesta.