Paristo hakee uusia asiak­kai­ta

Oulun kaupungin Paristo-toimintaan haetaan uusia asiakkaita. Asiakashaun perusteella valitaan uusi toimintaryhmä, joka aloittaa toimintansa lokakuussa 2004. Toiminta kestää huhtikuun 2005 loppuun saakka.

Oulun kaupungin Paristo-toimintaan haetaan uusia asiakkaita. Asiakashaun perusteella valitaan uusi toimintaryhmä, joka aloittaa toimintansa lokakuussa 2004. Toiminta kestää huhtikuun 2005 loppuun saakka.

Hakuaika alkaa keskiviikkona 15.9. ja päättyy torstaina 30.9. Paristo-toiminnan asiakkaaksi voi hakea 15-17 -vuotias nuori, jonka kotikunta on Oulu.

Asiakkaiksi etsitään erityisesti sellaisia nuoria, jotka ovat keskeyttäneet peruskoulun jälkeiset jatko-opinnot tai jatko-opinnot eivät ole alkaneet esimerkiksi puuttuvan opiskelupaikan vuoksi.

Asiakkaaksi voi hakeutua Oulun kaupungin viranomaisverkoston kautta. Hakemuksia löytyy muun muassa lastensuojelusta, mielenterveystoimistosta, oppilashuoltoyksiköstä ja työvoimatoimistosta.

Toiminta on maksutonta nuorelle ja nuorta Paristoon ohjaavalle taholle.

Paristo-toiminnassa nuorille järjestetään tavoitteellista ja hyödyllistä päivittäistä toimintaa, yksilöllisiä tukipalveluja ja mahdollisuuksia tutustua työelämään sekä korottaa peruskoulun päästötodistuksen numeroita.

Jokaiselle asiakkaalle räätälöidään oma etenemissuunnitelma, jonka avulla yhdessä asetetut tavoitteet pyritään saavuttamaan.

Toiminta on osa Oulun kaupungin lastensuojelun peruspalveluja ja sen tavoitteena on ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Ilmoita asiavirheestä