Suomalaisten terveydestä huolestuneilta asiantuntijoilta huutia saanut elintarviketeollisuus on alkanut vastata kritiikkiin pakkauskokoja pienentämällä. Esimerkiksi makeisten ja sipsien kaltaisten herkkujen pakkaukset ovat ennättäneet paisua jo suorastaan säkkikokoon viime vuosina vallalla olleen suuntauksen siivittämänä.
Makeisvalmistajista ainakin Leaf ja Cloetta Fazer ovat tuoneet tai tuomassa markkinoille pieniä karkkipusseja, samoin vaikkapa Taffelin sekä Real Snacksin sipsejä alkaa niitäkin olla tarjolla myös pikkupusseissa.
"Suuret pakkauskoot ovat todellakin saaneet kritiikkiä viime aikojen terveyskeskusteluissa", myöntää johtaja Seppo Heiskanen Elintarviketeollisuusliitosta.
"Isot pakkaukset ovat olleet edullisempia valmistaa, ja ne ovat tulleet kuluttajille kilohinnoiltaan edullisimmiksi. Hinta on tähän asti ollut aika oleellinen ostoperuste, mutta nyt näyttää siltä, että lihavuuskeskustelun takia kysyntää suuntautuu enemmän myös pienempiin pakkauksiin", Heiskanen arvioi.
Hänen mukaansa pakkauskokoja on suhteellisen helppoa muuttaa ja lisätä ainakin makeisteollisuudessa. Hän myös arvioi, että entistä useammalla tuotealueella aletaan kokeilla pienempiä pakkauksia.
"Pienempiä vaihtoehtoja tulee tarjolle varmasti entistä enemmän, mutta on vielä vaikea sanoa, miten pysyvä trendi se on", Seppo Heiskanen sanoo.
Tuhti pussi on
sinkulle liikaa
Pakkauskokojen pienentämiseen ovat vaikuttaneet myös muut syyt kuin viime aikojen lihavuuskeskustelut.
"Toimme pienet makeispussit, koska kuluttajat ovat niitä toivoneet. Etenkin kasvussa oleva yksineläjien joukko kokee, että jaettaviksi tarkoitetut pussit ovat omaan käyttöön liian suuria", kertoo markkinointipäällikkö Mikko Kaijansinkko Leaf Suomi Oy:stä.
Malaco-brändillä markkinoitavista pusseista kevyin painaakin nyt enää 70 grammaa. Yhtiön tuhdeimmat karkkipussit ovat tällä haavaa 400-grammaisia.
Kaijansinkko myöntää makeishyllyjen tavallaan yksipuolistuneen. "Pussikoot ovat kasvaneet tasaisesti kymmenen vuoden aikana. Varsinkin muutaman viime vuoden aikana tämä on vain korostunut uutuustuotteissa."
Kaijansinkon mukaan pikkupussien tuonti markkinoille onnistui, koska myös kauppa innostui asiasta. "On hyvä, että kauppa kokonaisuudessaan on lähtenyt mukaan, sillä hyllytila on erittäin kilpailtua tänä päivänä."
Mikko Kaijansinkko arvioi, että yritys tarjoaa vastaisuudessakin sekä isoja, useammalle herkuttelijalle suunnattuja että pieniä, hetkellisen ja henkilökohtaisen makeanhimon taltuttamiseen tarkoitettuja pusseja.
Tuotekehittelylle
kysyntää
"Kyllähän 300 gramman peru-
nalastupussi on yksin syötynä ja kerta-annoksena kohtuullisen tuhti annos", myöntää Real Snacks Oy:n toimitusjohtaja Mikko Tahkola.
Pyhäntäläisyrityksen vastaus lihavuuskeskustelun kritiikkiin ja kuluttajien toiveisiin on tuotekehittely.
"Meillä on kesästä lähtien ollut markkinoilla myös normaalia 300-grammaista pienempi eli sadan gramman pussi. Siellä missä se on ollut myynnissä, ihan kivasti tuntuvat asiakkaat sen löytäneen."
Yritys kehittää parhaillaan myös perunalastuja "kevyempiä" snackstuotteita. Markkinoille niitä on odotettavissa vuoden kuluessa.