Koulussa kahta panttivankia pitänyt aseistautunut mies sai surmansa poliisin rynnäkössä Coloradossa Yhdysvalloissa keskiviikkoiltana. Poliisin mukaan mies ehti kuitenkin ampua toista panttivankina pitämistään tytöistä. Kriittisessä tilassa ollut tyttö kiidätettiin sairaalaan.
Toistaiseksi tunnistamaton mies käveli sisälle Baileyn pikkukaupungin lukioon hieman puolenpäivän jälkeen ja alkoi ammuskella. Lukio ja vieressä sijaitseva toinen koulu evakuoitiin nopeasti. Mies otti kuusi panttivankia, joista neljä hän päästi vapaaksi ennen poliisin rynnäkköä. Joidenkin tietojen mukaan mies olisi ollut erään koulun oppilaan isä.
Tiedot tapahtumien kulusta olivat keskiviikkoiltana ristiriitaisia. Uutistoimisto AFP:n mukaan mies olisi ampunut itsensä poliisin rynnäköidessä.
Columbinen lukio, jossa kaksi oppilasta ampui 12 oppilastoveriaan ja opettajan vuonna 1999, sijaitsee viereisessä piirikunnassa.