Efore ja Ensto pal­kit­tiin Ali­han­kin­ta-mes­suil­la

Espoolainen elektroniikkakonserni Efore on palkittu vuoden alihankkijana Tampereella Alihankinta 2004 -messuilla. Vuoden päähankkijan arvonimen sai sähköjärjestelmiä ja tarvikkeita kehittävä ja markkinoiva Ensto-konserni, jonka kotipaikka on Porvoo. Palkinnot myöntää Suomen Logistiikkayhdistys ry.

Messujen avajaisissa puhunut hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo Meconet Oy:stä kiinnitti huomiota työnteon painopisteen siirtymiseen Aasiaan ja EU:n laajenemisen tuomiin muutoksiin suomalaisten alihankkijoiden toimintaan.

- Suomalaiset alihankkijat joutuvat yhä uudelleen miettimään strategiansa uusiksi. Meidän on löydettävä itse oikeat innovatiiviset ratkaisut. Joillekin se merkitsee tuotannon siirtämistä päähankkijoiden perässä Aasiaan, joillekin uusiin tuotantoketjuihin siirtymistä, Parmasuo sanoi.

Kolmipäiväisillä messuilla esittäytyy yli 1 500 näytteilleasettajaa noin 750 osastolla. Alihankinta 2004 on Euroopan toiseksi suurin teollisuuden alihankinnan messutapahtuma kävijämäärän perusteella mitattuna.

Ilmoita asiavirheestä