Jim Morrison: Jumalat & Uudet olennot. Runoja. Suomennos Jantso Jokelin. Sammakko, 2006.
Riemastukoon Jim Morrisonin fanit, sillä Jantso Jokelin rohkeasti otti ja suomensi syvimmät ajatukset Doors-yhtyeen ikonin nuoruusvuosilta. Jo oli aikakin.
Tehtävä ei ole ollut helppo, kun ajatellaan millaisesta psykedeelisestä kulttuurista alunperin omakustanteina ilmestyneet runot nousevat.
Lisäksi Morrison on älykäs, akateemisesti sivistynyt kaikessa kaksijakoisessa rähjä--rock-imagossaan. Jokelinin esipuhe onkin tarpeen, mutta se jää harmittavan niukaksi.
Kurkistus lyyrikko Morrisonin viimeisiin kuukausiin Pariisissa olisi ollut mukava lisä taustoitukseen: että hänellä oli todellinen runoilijan kutsumus.
Morrisonin runoissa liikutaan ja tarkastellaan ympäristöä. Samalla tulevat kartoitetuksi mielen syvyydet, jotka näyttäytyvät välähdyksinä fyysisestä todellisuudesta.
Niukimmat tekstit näyttäytyvät luonteeltaan aforismeina ja huomioina tyyliin: "Näitä aaveita et voi koskettaa". Tai: "Katsoja on kuoleva eläin."
Jokelin on kääntänyt sanatarkasti, ja siinä mielessä hän ollut varovainen. Ehkä hän on kunnioittanut liikaakin sitä, mitä runoilija kirjoittaa. Voisi ajatella, että Morrisonin kaltaista outoa lyyrikkoa kääntäisi samalla outoudella.
Runoissa elokuvakohtaukset sekoittuvat runon minän ajatuksiin ja hyppäävät kuvan ulkopuolelle.
Runot nousevat myös alakulttuurista, jota Morrisonin eli, koki, hengitti ja kokeili.
Esiintymistä hän tarkastelee pitkässä runossaan.
"Vuorovaikutus on poikkeuksetta mustaa komediaa. Se ilmenee eräänlaisena ryhmäterapiana, näyttelijöiden ja katsojien murheellisena naimisena, keskinäisenä, laiskana runkkauksena. Esiintyjät tarvitsevat yleisön, ja katsojat - katsojat saisivat samoja kevyitä väristyksiä friikkisirkuksessa tai tivolissa ja hurjempaa, täydempää viihdykettä meksikolaisessa porttolassa."
Runot ovat kiinnostavia, ja niitä lukee hitaasti, selaille, palaten, nautiskellen.
