Pohjoinen elokuva- ja mediakeskus POEM myöntää tästä syksystä lähtien vuosittain uuden Pikku karhu -palkinnon suomalaiselle lastenelokuvan tekijälle. Palkinto jaetaan aina Oulun kansainvälisen lastenelokuvien festivaalin yhteydessä marraskuussa.
Palkinnon suuruus on 1 500 euroa. Pikku karhu -pystin on suunnitellut taiteilija Sanna Koivisto, ja sen ovat toteuttaneet yhteistyössä Anni Koponen ja Sanna Koivisto.
Tunnustuspalkinnolla halutaan kohottaa lastenelokuvan asemaa kotimaisen elokuvatuotannon ja lastenkulttuurin alalla. Palkinto myönnetään suomalaiselle käsikirjoittajalle, ohjaajalle tai tuottajalle, joka on kuluneen vuoden aikana ansioitunut lastenelokuvan tekijänä Suomessa. Tunnustus voidaan jakaa henkilölle myös arvokkaasta elämäntyöstä lastenelokuvan alalla.