Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta ei saanut aikaan yksimielistä kannanottoa ulkopolitiikan johtamisesta ja Suomen edustajasta EU:n huippukokouksissa. Hallituksen linjaus hyväksyttiin äänin 12-5. Vastaan äänestivät SDP:n ja vasemmistoliiton edustajat.
Valiokunta haluaa kuitenkin hallitukselta vielä selvityksen siitä, ovatko hallituksen ja tasavallan presidentin yhteistyön muodot riittävät uudessa tilanteessa, kun EU:n Lissabonin sopimus on tullut voimaan.
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) oli pettynyt siihen, että selvityspyynnön vaatiminen ei riittänyt vasemmistopuolueiden edustajille.
- He halusivat mennä pidemmälle. Me taas emme halua mennä määräämään valtioneuvostoa, mitkä ne uudet työmuodot pitäisi olla presidentin ja valtioneuvoston välillä, jos niitä tarvitaan, Salolainen sanoi.
Äänestyksessä hävinnyt vasemmisto-oppositio olisi halunnut jatkaa vielä asian käsittelyä kuulemalla lisää asiantuntijoita.
Oppositio halusi myös kirjata valiokunnan kannanottoon, että presidentillä pitää edelleenkin olla mahdollisuus osallistua EU:n huippukokouksiin.