Ruotsissa kahdeksan vuotta syyttömänä murhasta vankilassa istuneen Joy Rahmanin saama vahingonkorvaussumma on kasvanut hovioikeudessa kahdella miljoonalla kruunulla eli noin 220 000 eurolla.
Hovioikeuden tuomion myötä Rahman saa korvauksia valtiolta yhteensä 10,2 miljoonaa kruunua eli noin 1,1 miljoonaa euroa. Hän vaati yhteensä 25:tä miljoonaa kruunua eli noin 2,7:ää miljoonaa euroa.
Rahoista suurin osa on korvausta henkisistä kärsimyksistä. Hovioikeus perusteli korkeaa korvaussummaa sillä, että Rahmanin istuma pitkä vankeusaika aiheutti hänelle erityisen vaikeaa kärsimystä.
Rahman tuomittiin vuonna 1994 eläkeläisnaisen murhasta elinkautiseen vankeuteen. Korkeimman oikeuden todettua hänet syyttömäksi hänet vapautettiin vuonna 2002.