Yökerho Fiona lämpiää viikonlopun Ibiza-bileissä +35 asteeseen. Ravintolapäällikkö Kati Kullberg, mistä idea?
Meillä on mitä hulluimpia ideoita koko ajan. Ajatus Ibiza-bileistä lähti varmaan liikkeelle joskus aamuyöstä kello 5 työpäivän jälkeen. Tuli sellainen idea, että hei, eikö voitaisi järjestää biitsibileet, kun on pakkasta ja kylmää.
Miten lämmitys tapahtuu?
Perusilmastoinnin lämpötilaa nostetaan jonkin verran ja lisäksi käytetään lämpöpuhaltimia.
Onko luvassa muuta ibizamaista?
Kyllä; palmuja, rantatuoleja ja muuta kesäistä. Meillä on cocktail-baari, jossa käytetään tuoreita hedelmiä niin kuin Ibizallakin. Ainakin lauantaina paikan päällä tehdään suihkerusketuksia.
Meinasinkin kysyä, että entä jos rantakunnosta on päässyt plösähtämään ja ihokin on aivan valkoinen.
Kyllä, meillä on ratkaistu tämäkin ongelma.
Eikö hikisyydestä yleensä haluta baarissa eroon?
Siksi olemme etukäteen ilmoittaneet, että älkää tulko villapaita päällä. Meillä on vaatteidenvaihtomahdollisuus, joten ei tarvitse tulla bikineissä pakkasesta.
Saako paikalle todella tulla bikineissä tai uimahousuissa?
Aivan vapaasti. Tarkoitus on nimenomaan tuoda Ibiza Ouluun, ja kukaan ei kävele Ibizalla toppahousut jalassa.
Miten sujunee valomerkin jälkeinen siirtyminen +35:stä -20:een?
Eihän siinä, pistetään lisää kampetta päälle. Takseille on ilmoitettu, että niitä tarvitaan todennäköisesti tavallista enemmän.
Onko musiikkilinja erilainen kuin tavallisesti?
Nimenomaan. Ibizan musiikkityyli on erilainen kuin Suomen baareissa normaalisti, ja meillä soitetaan Ibiza-painotteista musiikkia molempina iltoina.
Paula Koivuniemen Aikuisesta naisesta ei siis ole pelkoa?
Aikuista naista ei meillä kuulla muutenkaan, mutta on vielä pienempi pelko, että sitä kuuluisi näinä iltoina!
Ibiza-bileet Fionassa pe 18.12. ja la 19.12. kello 22-04. Sisään- pääsy 10 euroa, member-kortilla 8 euroa. Soittamassa Dj H. Erwast ja Dj Bassgünther.