Sinilevien tuottamien yhdisteiden löydöt ovat kasvaneet viime vuosina kiihtyvällä tahdilla, eikä kaikkia yhdisteitä ja niiden terveysvaikutuksia vielä edes tunneta.
Sinilevät ovat viralliselta nimeltään syanobakteereja, ja kaikkiaan niiden tuottamien bioaktiivisten yhdisteiden määrä lähentelee jo tuhatta. Monet yhdisteistä ovat erittäin voimakkaita myrkkyjä.
Ylitarkastaja Jarkko Rapala Sosiaali- ja Terveydenhuollon Tuotevalvontakeskuksesta (STTV) kertoo sinilevien vaarallisista myrkyistä saadun viime kesän leväseurannan aikana jälleen uusia havaintoja.
Löytöjä tehtiin muun muassa saksitoksiinista, jotka ovat isoina annoksina tappavaa hermomyrkkyä ja pieninä pitoisuuksina pahimmillaan halvausoireita aiheuttavia.
"Ensimmäiset havainnot tehtiin yllättäen toissa kesänä ja viime kesänä tehtyjen löydösten jälkeen sitä on todettu jo yli kymmenessä järvessämme."
Havainnot ovat yllättäviä, koska aikaisemmin saksitoksiinia on todettu vain Australiasta ja Pohjois-Amerikasta.
Suomen havainnot on tehty eteläisessä Suomessa.
Pohjoisin löydös on viime kesältä Ylä-Savosta, Pielaveden Nilakasta.
Voimakkaimpia luonnonmyrkkyjä
Saksitoksiini on sota-aikana käytetyn sinappikaasun tapainen hermomyrkky, mutta huomattavasti sitä voimakkaampi.
"Sinilevien tuottamat myrkyt ovat itse asiassa kaikkein voimakkaimpia mitä luonnossa esiintyy", Rapala huomauttaa.
Suomesta todettujen saksitoksiiniesiintymien pitoisuudet olivat pienehköjä - suurin mitattu pitoisuus oli vesinäytteissä milligramma litrassa - mutta Rapalan mukaan sekin riittäisi halvausoireiden syntymiseen pikkulapselle juomisen seurauksena. Oireita ovat esimerkiksi huulten tunnottomiksi meneminen ja kasvolihasten halvaantuminen.
Todetuista saksitoksiiniesiintymistä kolmesta on tehty ilmoitus Myrkytystietokeskukseen. Epäilynä on ollut sinilevien synnyttämä terveyshaitta lapsille.
Suomesta löydettyihin uusiin hermomyrkkyihin kuuluu myös anatoksiini.
Vaikka kesät 2003 ja 2004 poikkesivat säätilaltaan toisistaan huomattavasti, molempina vuosina Myrkytystietokeskukseen tuli sinileväaltistumisiin liittyen yli sata soittoa.
Kumpanakin vuonna suuri osa ilmoituksista koski lapsia. Yleisimpiä oireina ilmoitettiin päänsärkyä, iho-oireita, silmä-, kurkku- ja korvaärsytystä sekä kuume-, ripuli- ja oksennusoireita.
Viime kesänä Myrkytyskeskukseen tulleiden soittojen perusteella nelisenkymmentä altistunutta henkilö lupautui haastattelututkimukseen, jossa kootaan tietoja altistustavasta, oireista ja niiden kestosta. Tuloksista ei ole vielä yhteenvetoa.
Rapalan mukaan tutkimuksella pyritään saamaan selkoa myös siihen, johtuvatko oireet sinilevistä, vaiko jostakin muusta, mitä levien seassa on. Sinilevämassassa elää koko joukko muita bakteereja, jotka syövät sinilevien erittämiä aineita.
Direktiivi
uimarannoille
Vesien rehevöitymisestä hyötyvien sinilevien (syanobakteerien) haittojen hillitsemiseksi on tulossa uusi direktiivi, uimavesidirektiivi. Sen sisällöstä päätettiin viime kesäkuussa.
Rapalan mukaan direktiivistä tulee pitkälle Suomen mallin mukainen eli ohjeistus noudattelee Lääkintöhallituksen jo 1980-luvulla antamaa ohjetta uimarantavesien seuraamiseksi. Muualla Euroopassa vastaavanlaista käytäntöä ei ole ollut.
Direktiivi tullee voimaan parin vuoden päästä. Sen myötä kaikille uimarannoille pitää laatia muun muassa valuma-alueen erityisolosuhteet huomioiva uimavesiprofiili.
Siinä on tuotava esiin kaikki ne valuma-alueen riskit, joista saattaa aiheutua uhkaa uimavesille. Riskien vähentämiseen liittyvistä toimista tulee olla suunnitelma.
Ympäristö- ja terveysviranomaisten yhteistyötä edellyttävän isotöisen uimavesiprofiilin laatimiselle on annetaan kuitenkin aikaa ensi vuosikymmenelle saakka, Rapala arvioi.
Monet valtiot ajoivat uimavesidirektiiviin myös toksiinimittausten tekemistä, mutta niitä ei siihen loppujen lopuksi sisällytetty.
Itse asiassa määrityksiä tarvitsee tehdä Suomen nykykäytäntöön verrattuna vähemmän, vain E-koleista ja streptokokeista.
STTV:n Ympäristöterveydenhuollon yksikön ylitarkastaja Jarkko Rapala esitelmöi uimavesien myrkyllisistä sinilevistä ympäristöterveydenhuollon koulutuspäivillä Kuusamossa torstaina.