Tiu­kas­ti kaa­voi­tet­tu on puo­lik­si tehty

Hiirosen Tahkokankaan puoleiseen päähän nousevan rivi- ja luhtitalokorttelin sijainti on liikuntaharrastajan mieleen.

Kaksikerroksiset osat matalien rivitalopuikkojen päissä elävöittävät pihanäkymää.
Kaksikerroksiset osat matalien rivitalopuikkojen päissä elävöittävät pihanäkymää.

As Oy Oulun Metsänkuninkaantie 46, Hiironen.
Suunnittelutoimisto Ark-Moon Oy /
Aila Eeronheimo, Rakennus-Hanka Oy.
Esittelyhuoneisto: 5h+k+sa, 105 m², myyntihinta 107 100 euroa, velaton hinta 199 500 euroa, huoneistot on myyty.

Hiirosen Tahkokankaan puoleiseen päähän nousevan rivi- ja luhtitalokorttelin sijainti on liikuntaharrastajan mieleen. Korttelin kupeesta alkaa Hiirosen ulkoilupuistoalue, jossa jalkapalloillaan, frisbeegolfataan ja juoksutetaan koiria agility-radalla. Perinteisemmin harrastava pääsee kuntopolulle ja lumisina talvina Iinatin hiihtolenkille.

Keskustaan matkaa kertyy nelisen kilometriä, Kaakkurin aluekeskus palveluineen on hieman lähempänä. Noin kilometrin säteeltä löytyy kuitenkin kaksi ruokakauppaa, yksi Hiirosesta ja toinen Pohjantien toiselta puolelta Mäntylästä.

Bussiyhteydet keskustaan toimivat aikataulun mukaan aika hyvin, oululaisittain vuoroja on jopa yllättävän paljon. Matka kestää parikymmentä minuuttia.

Kaavoittaja on määrännyt rakennusten paikat ja muodon tavanomaista tiukemmin, ja ihan hyvä niin. Metsänkuninkaantie reunustetaan kaavan mukaisesti luhtitalon kaksikerroksisuudella ja tielle poikittaiset yksikerroksiset rivitalot suuntautuvat puikkoina puistoon. Puikkojen päitä piristävät kaksikerroksiset "tornit".

Korttelista muodostuu puolisuljettu pihapiiri, jossa asuntopihat suuntautuvat pääsääntöisesti viheralueille ja aina aurinkoisiin ilmansuuntiin. Tontin keskelle jää reiluhko yhteispiha, ja autot ja leikkivät lapset pysyvät turvallisen välimatkan päässä toisistaan.

Rakennusmassoissa huomio kiinnittyy rivitalojen tornipäihin. Sisältö on tässäkin rivitaloa, asunto vain on kahdessa kerroksessa.

Pohjaratkaisuissa arkkitehdin silmään pistävät ensimmäisenä runsaasti käytetyt vinosti viistetyt seinät, jotka herättävät epäilemään, että asialla ei tällä kertaa ole ollut kollega. Rakennusinsinööri tietokonepöydän takaa paljastuukin.

Sinänsä tilojen ei tietysti ole mikään pakko olla suorakulmaisia, niiden vain olisi hyvä olla selkeitä. Tässä tapauksessa alakerran eteistä ja yläkerran aulaa vaivaa tilallinen epämääräisyys, ja naulakkokin on karannut varsin kauas sisäänkäynnistä.

Lisäksi jos vinon seinän rakentamisen syy on se, ettei kulman ohi muutoin pääse kulkemaan, taitaa paikasta vain yksinkertaisesti olla tulossa liian ahdas ja pohjaratkaisua pitäisi kyseenalaistaa hieman laajemminkin. Aulatilojen muodon selkiyttäminen toisi niihin myös enemmän tilaa ja paremman kalustettavuuden.

Päätypaikan tarjoamat kolme mahdollista ikkunaseinää on kuitenkin käytetty asunnon eduksi. Keittiön ja olohuoneen muodostama kokonaisuus tarjoilee näkymiä kahteen suuntaan, samoin molemmat yläkerran lastenhuoneista. Huoneista toisessa tämä tosin pakottaa sängyn väkisinkin ikkunan alle.

Saunaosastolta järjestyvä käynti yhdistetyn kodinhoitohuone-pukutilan kautta parvekkeelle on miellyttävä, samoin suora ovi päämakuuhuoneesta pesutiloihin.

Rakennukset ovat matalaenergiatasoa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä