Kansainvälinen Finlandia Trophy on Susanna Pöykiölle perinteinen kauden avauskilpailu.
"Se on tosi tärkeä siinä mielessä, että pääsee taas kiinni kisarutiiniin", kolme edellistä Finlandia Trophya voittanut luistelija sanoo.
"Viime vuonna syksy oli hankala, kun Finlandia Trophya ei järjestetty ja ensimmäinen grand prix -kisakin jäi väliin poskiontelontulehduksen takia." Kuten tavallista, kisasta on tulossa Suomen naisluistelijoiden jäsentenväliset.
"Mitenkään väheksymättä muita on kuitenkin totta, että kansainväliset huiput eivät osallistu", Pöykiö muotoilee.
Maailman huiput luistelevat vastaan ensimmäisen kerran Kanadan gp:ssä marraskuun alussa. Pari viikkoa sen jälkeen gp-kisa luistellaan Ranskassa.
"Gp-finaali on Pietarissa joulukuussa, heti SM-viikonlopun jälkeen. Jos sinne pääsee, täytyy anoa lupaa olla pois SM-kisasta", Pöykiö harmittelee. Kotimainen luistelukärki on periaatteessa velvoitettu osallistumaan SM-kilpailuun, jossa jaetaan edustuspaikat tammikuun EM-kisaan Varsovaan. MM-kisat luistellaan Tokiossa maaliskuussa.
EM-mitalin uusiminen on periaatteessa mahdollista jo tulevana talvena. "Siitä lähdetään, mutta tässä lajissa kaikki on kuitenkin niin pienestä kiinni. Pääasia on, että nauttii tekemisestä, ja joskus onnistuminen voi sattua oikeaan paikkaan", luistelija puntaroi.
"Jos miettii liikaa vain lopputulosta, hommaan tulee helposti hermostumisen makua."
Finlandia Trophy luistellaan Vantaalla lauantaina (lyhytohjelmat) ja sunnuntaina (vapaaohjelmat). TV2:n lähetys kilpailuista sunnuntaina kello 16.45--17.30.