Kööpenhaminan perjantai jää historiaan. Jättimäisen ilmastokokouksen kaaoksen keskellä tehtiin vallankumous, ei ilmastopolitiikassa vaan muualla.
Etelä näytti voimansa. Brasilia, Kiina, Intia, Etelä-Afrikka ynnä muut - niille ei enää kukaan sanele mitään.
Ei, vaikka sen takia jäisi ilmastosopimus syntymättä.
Tanska ei tätä ilmastokokouksen puheenjohtajana tajunnut. Tanskalaiset yrittivät pitkään saada aikaan jotain,
jonka päällä lukisi ikiajoiksi eteenpäin "Kööpenhaminan sopimus".
Kehitysmaat tulivat paikalle jatkamaan Kioton sopimusta ja täydentämään sitä.
Eikä kipein pulma edes koskenut varsinaisia ilmastotekoja vaan sitä, kuinka kehittyvien maiden tekemiset todennetaan. Siitä tuli suuren luokan arvovaltakiista Kiinan ja Yhdysvaltain välillä. Pelissä ei siinä vaiheessa ollut enää ilmasto, vaan kysymys maailman johtajuudesta.
Kiinan takana oli koko etelä, jonka korviin asia kuulosti samalta ylikansalliselta kontrollilta, jota rikkaat maat ovat Maailmanpankin ja kansainvälisen valuuttarahaston tapaisten elinten kautta aina kehitysmaissa harjoittaneet.
Kehitysmaaryhmäkin on sisäisesti eri suuntiin vetävä, jolloin sen kyky kompromisseihin heikkeni ratkaisevasti.
Nyt ei puhuttu vain lämpenemisen estämisestä, vaan koko maailmanpolitiikan periaatteista.
Rikkaat maat ovat tottuneet olemaan vahvoja ja saamaan lopulta tahtonsa läpi.
Se ei vain enää toimi niin. Etelän yli ei enää kävellä.
Kööpenhaminassa Brasilian presidentti Lula da Silva sai paljon suuremmat suosionosoitukset kuin amerikkalaisten Barack Obama.
Aivan samassa Bella Centerin konferenssikeskuksessa aiemmin tänä vuonna Obama kävi häviämässä Lulalle kisan olympialaisten pitopaikasta. Rioon menivät, eivät Chicagoon.
Eivät ilmastokokoukset Kööpenhaminaan loppuneet. Seuraava suuri ponnistus on ensi vuonna Meksikossa.
Yhtään tämän helpommaksi se tuskin on tulossa.
Ei siitä mihinkään pääse, että historiallinen hetki oli nyt ja tässä.
Kaikki paukut, kaikki valmiudet, kaikki odotukset oli ladattu Kööpenhaminaan.
Se ei mennyt ollenkaan kuten piti.
Tämän planeetan asukkailla oli oikeus odottaa johtajiltaan paljon parempaa.