Jääkiekkomaalivahti Miikka Kiprusoff torjuu elitserienissä Timråssa. Kiprusoff ja ruotsalaisseura pääsivät sopimukseen pestistä viikonloppuna. Kontrahti ulottuu ainakin joulukuun puoliväliin asti.
Kiprusoff oli tiistaina hopealle jääkiekon maailmancupissa yltäneen Suomen jääkiekkomaajoukkueen tukipilari. Keväällä Calgary Flames eteni saman maalivahdin huipputorjuntojen avulla NHL-loppuotteluun.
Kiprusoff allekirjoitti elokuun lopussa kolmen miljoonan dollarin vuosipalkan arvoisen jatkopestin Calgaryn kanssa, mutta NHL-sarja on toistaiseksi jäissä työsulun takia.
Elitserien alkaa maanantaina 20. syyskuuta. Timrå etsi riveihinsä vahvaa torjujaa, kun viikko ennen sarja-avausta kävi ilmi ettei Kimmo Kapanen pysty aloittamaan pelaamista. Kapasen sairasloman pituus on vielä auki.
Timrån valmentaja Kent Johanssonin mukaan Kapasen nilkka tulehtui harjoituskaudella, eikä toistaiseksi tiedetä milloin hän voi aloittaa harjoittelun. Samaisen seuran toimitusjohtaja Thomas Johansson taas kertoi, että Kiprusoff ei mahdollisesti vielä torju avauskierroksella maanantaina Luulaja-Timrå -ottelussa.