Vastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta on Kuntaliiton mielestä säilytettävä Suomen viranomaisilla. Liitto pitää ehdottoman välttämättömänä, että kunta voi vaatia myös muiden EU-maiden palveluntarjoajilta Suomessa yleisesti hyväksyttyjä laatuvaatimuksia.
Kuntaliitossa epäillään, että EU:ssa valmisteilla oleva palveludirektiiviehdotus voi vaikuttaa palveluihin ja kuntien yhteistoimintaan arvaamattomalla tavalla. Pahimmillaan se voisi pakottaa kunnat purkamaan kuntayhtymiä ja vähentämään muutakin kuntien yhteistyötä. Jos esimerkiksi kunnan sairaanhoitopiiriltä ostama palvelu katsotaan vastikkeelliseksi ostopalveluksi, ehdotus merkitsisi kunnille pakkokilpailuttamista, vaikka kyse olisi kuntien yhteisesti järjestämästä palvelusta.
Kunnat eivät myöskään halua joutua korvausvelvollisiksi, silloin kun potilas hankkii avohoitopalveluja jossain muussa jäsenmaassa. Näissä tapauksissa vastuunkantajina pitäisi Kuntaliiton mielestä olla valtion ja Kelan.