Mal­lik­kaas­ti sujunut pa­luu­lii­ken­ne hii­pu­mas­sa

Joulun paluuliikenteessä on tähän saakka selvitty ilman vakavia onnettomuuksia. Myös ruuhkilta on vältytty.

Mallikkaasti sujunut paluuliikenne hiipumassa
Mallikkaasti sujunut paluuliikenne hiipumassa
Kuva: Jussi Nukari

Joulun paluuliikenteessä on tähän saakka selvitty ilman vakavia onnettomuuksia. Myös ruuhkilta on vältytty.

Tiehallinnosta kerrotaan, että liikennemäärät ovat jo iltakuuden jälkeen laskemaan päin. Vilkkainta on Nelostiellä, jossa Lahden tienoilla on vielä mitattu 1 600 autoa tunnissa. Liikenne vetää silti hyvin, ja ajonopeudet ovat tavanomaiset.

Kolmostiellä on jonkin verran hiljaisempaa. Ykköstien automäärät ovat selvästi alle tuhannen autoa tunnissa.

Loimaalla on sattunut iltakuudelta onnettomuus, jonka vuoksi tie 213 on suljettuna. Joroisilla oli päivällä kolmen auton ketjukolari.

Ajokeli on paikoin huono Oulun läänissä sekä Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Ajokeli muuttuu huonoksi eteläisessä ja lounaisessa Suomessa lumi- tai räntäsateen sekä sään lauhtumisen vuoksi.

Ilmoita asiavirheestä