Joulu oli poikkeuksellisen valkoinen koko Suomessa. Ilmatieteen laitoksen mukaan maan eteläosissa oli jouluaattona enemmän lunta kuin vuosiin ja vähälumisessa lounaissaaristossakin lunta oli yli viisi senttiä.
Etelä-Suomessa lumensyvyydet vaihtelivat aattoaamuna pääosin noin 15:n ja 25 sentin välillä. Helsinki-Vantaan lentoasemalla lunta mitattiin jopa 31 senttiä. Koko maassa eniten lunta oli kuitenkin Kittilän Kenttärovalla, missä lumensyvyydeksi saatiin 60 senttiä.
Jouluna paukkuivat myös tuimat pakkaset ainakin maan pohjoisosassa, jossa lämpömittari painui 30 miinusasteen alle. Kylmintä oli Kuusamon Kiutakönkäällä, missä mitattiin 32,3 miinusastetta. Etelä-Suomessa pakkasta oli vain muutamia asteita.
Päättyvä vuosi on jäämässä lähes ennätyksellisen vähämyrskyiseksi.
Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että tähän mennessä myrskytuulia on mitattu vain yhdentoista päivän aikana. Määrä sivuaa vuoden 2002 tyyneysennätystä. Vuosi 2009 oli ennätystyyni jouluaattoon asti, mutta joulupäivästä alkoi kolmen päivän myrskyrypäs.