enäjän suurlähettiläs Vladimir Grinin lienee tottunut siihen, että hänelle tehdään uteliaita kysymyksiä hänen kotimaastaan, sen kehityksestä ja tapahtumista. Me lappilaiset emme tässä suhteessa olleet muita hienotunteisempia. Kun suurlähettiläs puolisonsa kanssa viikko sitten vieraili Kemi-Tornion alueella, hän sai vastata kysymyksiimme presidentti Vladimir Putinin päättämästä aluehallintouudistuksesta, terrorismista ja Venäjän pohjoisten alueiden öljy- ja kaasuesiintymisen hyödyntämisestä.
"Siellä ei ole yhtenäistä joukkoa, siellä on toisiaan vastaan taistelevia klaaneja", suurlähettiläs kuvasi Tshetsheniaa. Pari päivää aikaisemmin olin lukenut venäläisen klassikon, Leo Tolstoin tshetsheenipäällikkö Hadzi Muratista kirjoittaman kirjan. Vaikka romaanin tapahtumat sijoittuvat 150 vuoden päähän, lukija ei voi olla tekemättä samaistuksia nykypäivään.
Hadzi Murat oli tshetsheenijohtaja, joka joutui vaihtamaan puolta, kun tshetsheenien päälliköksi tuli hänen klaaninsa verivihollinen Shamil. 150 vuotta sitten Venäjän tsaari Nikolai I:n joukot yrittivät panna vuoristolaisia kuriin tuhoamalla heidän kylänsä, polttamalla viljan pelloilta, myrkyttämällä kaivot ja hakkaamalla heidän metsänsä sekä tappamalla heidän perheensä. Tolstoin kirjassa vihanpidolle Allahiin uskovien vuoristolaisten ja kristittyjen venäläisten kesken ei näy loppua. Ei myöskään verikostolle vuoristolaisklaanien välillä.
Mutta menneinä aikoina koston ja terrorin kannattajat eivät voineet etsiä samanmielisten seuraa nykyaikaisen tiedonvälityksen avulla tai antaa lausuntoja internetin välityksellä.
Venäjän presidentin hallinnon reaktio viimeaikaisiin tapahtumiin Kaukasiassa on keskushallinnon otteen lujittaminen. Venäjän maaherroja ei enää tulevaisuudessa valittaisi suoraan äänestämällä vaan presidentin asettamista ehdokkaista alueduumassa. Parlamenttivaaleissa ehdokkaaksi pääsisi vain puoluelistalta, mikä vahvistaa vallassa olevaa, presidentti Putinia tukevaa valtaryhmittymää.
Venäjän ensimmäinen presidentti Boris Jeltsin tuli presidentiksi tankkien selässä, kun kommunistit yrittivät ottaa vallan Moskovassa. Hänen toimikautensa alussa Venäjän valtionjohtoisia suuryrityksiä yksityistettiin. Oligarkeiksi kutsutut suurrikkaat saivat Venäjän kansallisvarallisuudesta huomattavan osan haltuunsa ja sijoittivat saamansa voitot pääasiassa ulkomaille.
On esitetty erilaisia laskelmia siitä, kuinka paljon pääomaa Venäjältä karkasi ulkomaille 1990-luvulla. Lopullista arviota tuskin saamme, mutta investointien pako on näkynyt aivan viime aikoihin asti Venäjällä. Miksi venäläinen pääoma ei investoi Venäjälle, on kysymys, jonka venäläinen usein kuulee länsimaiselta yritykseltä.
Jeltsinin kaudella Venäjän alueet saivat niin paljon valtaa kuin ne pystyivät ottamaan. Venäjällä on 89 federaation subjektia eli tasavaltaa, lääniä, itsehallinnollista aluetta. Jo lähtökohdiltaan, taloudellisilta voimavaroiltaan, väestöpohjiltaan ja pinta-alaltaan nämä alueet olivat hyvin erilaisia. Ajatellaanpa vaikkapa Jakutiaa, joka on noin Länsi-Euroopan kokoinen tasavalta ja jossa asuu vain runsas miljoona asukasta tai viiden miljoonan asukkaan Pietarin kaupunkia yliopistoineen ja tutkimuslaitoksineen.
Kun Jeltsinin keskushallinto salli erilaisuuden, vahva aluejohtaja pystyi tekemään alueestaan oman läänityksensä ja hoitamaan asioita haluamallaan tavalla. Niinpä esimerkiksi Jakutialla oli Jeltsinin aikana määrätietoinen ja oman alueensa puolta pitävä aluejohtaja. Hän neuvotteli Moskovan kanssa sopimuksen, joka on näihin päiviin asti taannut sen, että huomattava osa Jakutian tärkeimmän luonnonrikkauden, timanttien myyntituloista jää alueelle.
Kun alueduumilla, alueellisilla parlamenteilla on lainsäädäntövaltaa, niillä on ollut myös mahdollisuus säätää toisistaan poikkeavaa kohtelua muun muassa ulkomaisille investoinneille tai muuttaa voimassa olevia käytäntöjä mielensä mukaan.
Presidentti Putinin ensimmäisellä kaudella Venäjälle syntyi presidentin edustajien, seitsemän kenraalikuvernöörin järjestelmä. Heidän tehtävänsä on ollut seurata muun muassa alueduumien lainsäädäntötyötä yhtenäisen käytännön aikaansaamiseksi.
Aluehallinnoilla Venäjällä on erittäin paljon tärkeitä tehtäviä. Jos Venäjän alueita verrataan meikäläiseen aluehallintojärjestelmään, ne hoitavat paitsi Suomen lääninhallitusten myös maakuntaliitoille, työvoima- ja elinkeinokeskuksille, ympäristöviranomaisille, tiepiireille ja kunnille kuuluvia asioita.
Nyt Venäjän presidentti haluaa tehdä itse ehdotukset aluejohtajiksi. Samalla Venäjä kokoaa muutoinkin rivejään terrorismin vastaista taistelua varten. Muutosten tavoitteena on lisätä vakautta maan oloihin.
Ulkomaiset yhteistyökumppanit toivovat Venäjältä ja sen lainsäätäjiltä selkeyttä ja yhtenäisyyttä erityisesti taloudellisen yhteistyön pelisääntöihin ja toimintakulttuuriin. Keskushallinnon otteen voimistuminen saattaakin tuoda kaivattua yhtenäisyyttä.
Toisaalta kysyä sopii, edistääkö vallan keskittäminen Moskovaan Venäjän alueiden sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien ratkaisua? Venäjän tasapainoinen kehitys kohti kansalaisyhteiskuntaa tuskin voi perustua muuhun kuin siihen, että sen alueet ovat aloitteellisia omissa kehittämisasioissaan ja niillä on siihen todellinen päätösvalta.
Venäjän pohjoisessa kehitys on viime aikoina ollut vakaata. Öljy- ja kaasuvarojen laajamittainen käyttöönotto pohjoisilla alueilla tulee vahvistamaan Luoteis-Venäjän poliittista ja taloudellista merkitystä. Pohjoissuomalaisten katseet ovatkin pitkään olleet kiinnittyneinä Murmanskiin. Kaupungista on tulossa merkittävä öljy- ja kaasukuljetusten lähtösatama. Tähän tuntui myös suurlähettiläs vahvasti uskovan.