Kaksi virolaista miestä on tuomittu Helsingin hovioikeudessa ihmiskaupasta. He houkuttelivat nuoren virolaisnaisen Suomeen toissa kesänä lupaamalla hänelle työtä, joka oli prostituutiota.
Oikeus katsoi, että nainen oli kielitaidoton, velkaantunut ja muutenkin miehistä riippuvainen.
Miehet tuomittiin puolentoista vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi he joutuvat maksamaan naiselle 10 000 euron korvaukset kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta. Myös naiselta seksiä ostaneita on tuomittu vyyhdessä sakkoihin.
Helsingin käräjäoikeus oli aiemmin tuominnut kaksikolle ehdollista vankeutta parituksesta. Ratkaisusta valitti syyttäjä.
Tuomiot ihmiskaupasta ovat harvinaisia. Jos hovioikeuden ratkaisu jää voimaan, kyseessä on kolmas kerta, kun Suomessa tuomitaan ihmiskaupasta.