Maa­kun­nan parasta kas­ti­ket­ta tor­til­laan

Joskus ikävätkin sattumukset kääntyvät voitoksi. Sen tietää oululainen Ritva Heiskari, jonka ompelijanura tyssäsi kuin seinään vuosi sitten, kun niska vain eräänä päivänä rusahti pahemman kerran.

Löökikastike on markkinoinut itse itsensä kauppojen hyllyille. "Maku puhuu puolestaan", kastikkeen kehittäjä Ritva Heiskari hymyilee.
Löökikastike on markkinoinut itse itsensä kauppojen hyllyille. "Maku puhuu puolestaan", kastikkeen kehittäjä Ritva Heiskari hymyilee.

Joskus ikävätkin sattumukset kääntyvät voitoksi. Sen tietää oululainen Ritva Heiskari, jonka ompelijanura tyssäsi kuin seinään vuosi sitten, kun niska vain eräänä päivänä rusahti pahemman kerran.

"Niskanikamien välilevyt olivat pullistuneet, ja lääkäri sanoi heti, että ompeluhommat saa unohtaa. Määräsi sairaseläkkeelle", Heiskari muistelee.

Toimelias yrittäjänainen oli ensin kauhuissaan. Onneksi toipilasaikana sängyn pohjalla oli aikaa tuumailla asioita. Heiskari päätti lähteä laajentamaan sivubisnestään nimeltä Ritvan Herkku, jonka päätuote on Lempeä Valkolöökikastike.

Valkolöökikastikkeen tai "löökin", kuten tuotetta tuttavallisemmin puhutellaan, Heiskari kehitteli jo parikymmentä vuotta sitten, Oulun ensimmäiseen Valkosipuliyöhön.

"Se oli sellainen hauska juttu, jonka serkkuni Maire Laukkasen kanssa keksimme. Ompelin meille hassut valkosipulipuvut, ja meidät palkittiinkin valkosipuliyön parhaasta rekvisiitasta. Löökikin teki kyllä kauppansa", Heiskari muistelee nauraen.

Valkosipuliyössä Heiskari oli löökeineen tuttu näky aina siihen saakka, kun elintarvikemyynnin tiukat EU-direktiivit astuivat voimaan. Herkullista soosia valmistui kuitenkin ystäville ja tutuille sivutuotteena. Lööki oli Heiskarille pelkkä harrastus rakkaamman tekstiilitaiteen rinnalla - kunnes reilut kolme vuotta sitten alkoi tapahtua.

"Eräässä yrittäjäkoulutuksessa vein kurssikavereille kiitokseksi pullolliset löökiä. Yksi heistä sattui olemaan juuri lähdössä rekkakuorman kanssa Saksaan markkinoimaan pohjoissuomalaisia herkkuja, ja suorastaan vaati, että tekisin hänelle tuhat pullollista mukaan."

Heiskari löysi tuttujen kontaktien avulla suurkeittiötilat Kemistä, ja alkoi kuoria kilotolkulla valkosipulia.

"Kaiken tein tietysti käsin, tärkeimmät välineet olivat sanko ja sekoittaja. Tarkin työ oli kananmunien rikkomisessa, kun piti katsoa, ettei kuorenpaloja pudonnut joukkoon", hän nauraa.

Tuhannen pullonurakka käynnisti pienimuotoisen löökintuotannon. Kauppiaat, joilla Heiskari tuotettaan maistatti, ihastuivat siihen ja ottivat hyllyihinsä. Vuoden 2007 Valkosipuliyössä Heiskarin lööki palkittiin parhaana valkosipulituotteena.

Vuosien varrella Heiskarille on jo käynyt selväksi, että tuote on hyvä.

"Siihen on liki jokainen maistaja ihastunut, sellaisetkin, jotka ei valkosipulista muuten niin välitä. Lisäaineeton, rypsiöljypohjainen kastike on löytänyt paikkansa niin pääruuan kylmänä kyytipoikana, marinadina kuin paistorasvanakin", Heiskari kuvailee löökin monipuolisuutta.

Sankot ovat vaihtuneet 300 litran astioihin, munat tulevat tätä nykyä valmiiksi rikottuina ja löökitehtaan tuorein hankinta on pullotuskone. Tänä vuonna Lempeä valkolöökikastike on saanut rinnalleen Lempeän Tervalöökikastikkeen.

Tuoretta tunnustustakin kastikekaksikko on saanut.

"Löökit saivat pari kuukautta sitten Maakuntien parhaat -sertifikaatin. Se on ProAgrian myöntämä valtakunnallinen pienyritysten laatumerkki, joka on tiukan laatustandardin takana. Niitä myönnetään vuosittain vain muutama koko maassa", Heiskari kertoo.

Heiskarin lempeät kastikkeet ovat kovassa nosteessa. Tuotanto kasvaa koko ajan, ja löökiä alkaa jo saada isojen ketjujen kaupoista ympäri Suomen. Toistaiseksi Heiskari pyörittää bisnestä yksin lasten ollessa löökitehtaalla satunnaisena apuna.

"Tekstiilitaiteella en olisi pärjännyt tämän ajan yli. Enkä minä vielä eläkkeellekään jouda", Heiskari tuumii hymyssä suin ja paljastaa Kalevalle herkullisen tortillareseptinsä.



Tervalöökitortillat


Marinoimattomia broilerin suikaleita
Tomaattia, sipulia, paprikaa
Maissia
Salaattia
Lempeää Tervalöökikastiketta

Marinoi liha yön yli Lempeässä Tervalöökikastikkeessa.

Pilko salaatti ja valmista salsa pilkkomalla pieniksi tomaatit, sipuli ja paprika. Lisää halutessasi mukaan pakastemaissia makua antamaan.

Paista broilerin suikaleet pannulla Tervalöökimarinadissaan.

Sivele Lempeää Tervalöökikastiketta koko tortillalle ja kasaa siihen ainekset. Lorauta halutessasi kastiketta vielä salaatin ja salsan päälle.



Lempeä Valkolöökidippi


Porkkanaa
Kurkkua
Lihapullia
Kirsikkatomaatteja
Ynnä muuta dipattavaa
Lempeää Valkolöökikastiketta

Pilko kasvikset sopiviksi suikaleiksi ja pistele cocktailtikut lihapulliin ja tomaatteihin.

Lorauta Lempeää Valkolöökikastiketta dippikulhoihin ja tarjoile.

Ilmoita asiavirheestä