Pelikaverin mukiloiminen jääkiekkokaukalossa jakaa suomalaiset kahteen joukkueeseen.
Kalevan ja viiden muun maakuntalehden teettämä kysely kertoo, että 46 prosenttia kansasta kriminalisoisi kaukaloväkivallan. 43 prosenttia on sitä mieltä, ettei kaukalossa tarvitse soveltaa samoja lakeja kuin muualla.
Kaukaloväkivalta on rikosoikeudellisen lain piirissä, mutta lakia tulkitessa otetaan huomioon, mikä pelissä on sallittua ja mikä ei.
Vastustajien mielestä väkivalta ja tappelut eivät sovi urheiluun. SM-liigan toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorisen mukaan taas on selvää, että kaukalossa sattuu ja tapahtuu.
- Isot miehet luistelevat kovalla vauhdilla pienessä kaukalossa, Vuorinen kuvaa.
Tulosten mukaan nuoret vastaajat ovat vanhempia selvästi haluttomampia kriminalisoimaan kaukalossa jaettuja iskuja. Etelä-Suomessa suhtaudutaan sallivammin jääkiekkoväkivaltaan kuin pohjoisessa ja idässä.
Joulukuun toisella viikolla tehtyyn kyselyyn vastasi yli 1 000 henkilöä.