Jokerit marssii edelleen komeasti tappioitta jääkiekon SM-liigan kärjessä. Tahmeasti pelannut TPS ei pystynyt ottamaan kotikentälläkään ensimmäistä voittoaan, vaan Jokerit kuittasi kaikki kolme pistettä 1-0 -tuloksella.
- Olen tyytyväinen pistesaaliiseen, sillä niitä sarjassa aina tullaan tarvitsemaan. Pelimme oli varsinkin toisessa erässä niin hyvää, että huolellisemmalla viimeistelyllä olisi eroa pitänyt repiä enemmän. Viimeinen erä meni sitten vähän puolustustaisteluksi, Jokerien valmentaja Hannu Jortikka selvitteli näkemyksiään.
TPS:n Jukka Koivu totesi, että hänen nuoret poikansa ovat vielä oppipoikia tässä sarjassa.
- Kokeneempien pelaajien pitäisi ratkaista, mutta kun osa on sivussa ja toiset vielä puolikuntoisia, niin tosiasiat on tunnustettava. Tilanne tulee kuitenkin varmasti jatkossa muuttumaan, Koivu uskoo.
Jokerit hallitsi ottelua oikeastaan koko ajan viimeisiä minuutteja lukuunottamatta. TPS otti paljon jäähyjä ja ottelun ratkaissut maalikin oli ylivoimamaali. Sen teki Juha Lind Petri Variksen syötöstä.