Espanja la­ti­na­lais­tuu vauh­dil­la

Globalisaation myötä myös muuttoliikkeiden suunnat vaihtuvat. Vielä niinkin myöhään kuin 1970-luvulla espanjalaiset suuntasivat suurin joukoin köyhyyttä ja kenraali Francon diktatuuria pakoon Latinalaisen Amerikan maihin.

Maritza Ruiz saa tanssista lisätuloja.
Maritza Ruiz saa tanssista lisätuloja.

Globalisaation myötä myös muuttoliikkeiden suunnat vaihtuvat. Vielä niinkin myöhään kuin 1970-luvulla espanjalaiset suuntasivat suurin joukoin köyhyyttä ja kenraali Francon diktatuuria pakoon Latinalaisen Amerikan maihin.

Viime vuosina muuttoliikkeen suunta on vaihtunut. Nyt tuhansittain siirtolaisia eri latinomaista suuntaa Espanjaan. Yhdysvaltojen ja Kanadan ohella Espanjasta on tullut hyvin suosittu latinosiirtolaisuuden kohteena. Esimerkiksi Madridin pääkaupunkiseudulla asuu satoja tuhansia Latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevia siirtolaisia. Latinalaisuus näkyy ja kuuluu pääkaupungissa.


Erityisesti bolivilaiset
ovat olleet muuttopuuhissa hyvin aktiivisia viime kuukausina, sillä poliittisesti epävakaisessa Boliviassa pelätään, että Euroopan unionin maat alkavat vaatia heiltä viisumia ennemmin tai myöhemmin.

Kolumbialainen Maritza Ruiz on malliesimerkki Espanjaan muuttaneesta latinalaissiirtolaisesta, joka on onnistunut järjestämään elämänsä uudessa kotimaassa.

"Tulin Espanjaan kesäkurssille neljä vuotta sitten Meksikosta, jossa olin asunut kaksi vuotta. Sitten tuli erilaisia mahdollisuuksia jäädä töihin tänne ja sille tiellä olen. Seikkailunhalu veti minut maailmalle", kuvailee nuori, 25-vuotias kolumbialaisneito kokemuksiaan Espanjaan tulostaan.


Kolumbilaiset kuuluvat
ecuadorilaisten ja perulaisten ohella suurimpiin Latinalaisesta Amerikasta peräisin oleviin siirtolaisryhmiin Espanjassa.

"Nykyisen työpaikan sain isäni välityksellä, kun hän oli jatkokouluttautumassa kansainväliseen yhteistyöhön Madridissa. Työskentelen ja asun Aranjuezin kaupungissa 45 minuutin junamatkan päässä Espanjan pääkaupungista. Hoidan toimistorutiineja kansainvälisessä solidaarisuusjärjestössä, joka ensisijaisesti auttaa tiibetiläisiä. Työni on kokopäiväistä ja saan palkkaa 900 euroa kuukaudessa", selvittää Maritza nykyistä työtilannettaan.

Maritza Ruiz asuu Aranjuezissa pienessä ja halvassa vuokra-asunnossa, jonka hän sai ystäviensä välityksellä.

"Minulla oli onnea, sillä asuntojen hinnat ja vuokrat ovat kohonneet täällä huimasti viime vuosina. Olen tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, mutta kaksi ensimmäistä vuotta täällä Espanjassa olivat rankkoja. Tein silloin pätkätöitä, muun muassa hampurilaisbaarissa. Nykyisen työni ohella tanssin meksikolaisessa kansantanssiryhmässä, jolla on ollut varsin paljon esiintymisiä viime aikoina eri puolilla Espanjaa. Tanssi on hieno harrastus ja se tuo mukavasti lisätuloja", kertoo Maritza.


Ruizilla ei
ole ollut työelämässä suuria vaikeuksia. Hän lisää, että kolumbialaisuuteen on joskus suhtauduttu nurjasti, sillä Kolumbiaa pidetään täällä Espanjassa usein rikollisuuden ja huumekaupan keskuksena.

"Kuitenkin Kolumbia on mielestäni hyvä maa. Vanhempani ja kaksi veljeäni asuvat siellä. Perheeni asiat ovat hyvin. Pyrin käymään kotimaassani perhettäni katsomassa niin usein kun pystyn. Toistaiseksi asun täällä Espanjassa, mutta esimerkiksi Meksikoon tai Kolumbiaan paluu ei ole pois suljettu elämästäni", selvittää kolumbialaisneito elämäntilannettaan

Ilmoita asiavirheestä