Valtiovarainministeri ja kunnallisvaaliehdokas Antti Kalliomäki (sd.) kehottaa kuntia tulevina vuosina huolehtimaan siitä, että niillä on riittävät resurssit keskeisiin palveluihin. Kunnat joutuvat väestön ikääntyessä panostamaan yhä enemmän sosiaali- ja terveyspalveluihin mutta satsauksia tarvitaan myös koulutuspalvelujen laatuun, sanoi Nurmijärvellä puhunut Kalliomäki.
- Koulutussatsaukset - peruskoulusta lähtien - on pidettävä riittävän korkealla, että Suomi pystyy tarjoamaan eri alojen huippuosaamista yhä kovenevassa maailmanlaajuisessa kilpailussa, Kalliomäki neuvoi.
Riittävien resurssien ohjaamiseksi oikeisiin tarpeisiin Kalliomäki suositteli peruspalveluohjelmaa ja -budjettia. SDP:n näkemys on edelleen, että palvelut on pääosin järjestettävä kuntien omana työnä. Kilpailuttaminen on joissakin tapauksissa heikentänyt palvelujen laatua, jos ratkaisut on tehty vain hinnan perusteella.
- Kuntien henkilöstön työehdot eivät saa olla kilpailutuksen kohteena. Kuntasektoristakaan ei saa tehdä halpatyövoima-aluetta, vaan työstä on maksettava sellainen palkka, että sillä tulee toimeen.