Espoo Suomalaiset jääkiekkomaalivahdit ovat muodissa NHL:ää myöden. Kotimainen maalivahtimylly jauhaa uusia lahjakkuuksia pelaajamarkkinoille ja kiinnostus suomalaisvahteja kohtaan tuntuu vain kasvavan. Ilmiön yksi tärkeimpiä tekijöitä on kotimainen maalivahtivalmennus.
- Kyllähän täällä tehdään maailman laadukkainta työtä tällä saralla. Kaikilla liigajoukkueilla on ammattimiehet maalivahtivalmentajina ja pelaajat pääsevät jo pikkujunioreina erikoisohjaukseen, Espoon Bluesin maalivahtivalmentaja Marko Torenius sanoo.
Torenius, 29, on toiminut maalivahtivalmentajana kohta kymmenen vuotta ja kuuluu alan nouseviin kykyihin. Toreniuksen työtä on kehunut Bluesin päävalmentajan Kari Heikkilän lisäksi muun muassa Tampa Bay Lightningiin kesällä ensimmäisellä kierroksella varattu Riku Helenius.
- Maalivahtivalmennus on suurimmaksi osaksi suunnan näyttämistä. Pelaajan kanssa asetetaan tavoitteet ja mietitään miten niihin päästään. Tiivistettynä minun tehtävänä on osoittaa ja ohjata minkälainen toiminta vie kohti tavoitetta, Torenius kertoo.
Väärää torjuntatyyliä ei ole
Vielä 1990-luvulla Suomessa saatettiin hioa jotain yksittäistä torjunta-asentoa tai torjuntaa kyllästymiseen asti. Tuolloin maalivahteja yritettiin ehkä liiaksi asettaa samanlaiseen muottiin. Nykyään valmennusta pyritään kehittämään luonnollisempaan suuntaan siten, että pelaajan yksilölliset ominaisuudet ja oma tyyli otetaan paremmin huomioon.
- Sellainen luonnollisuus pitää mielestäni säilyttää. Jos joku tekniikka ei tunnu omalta ja pelaaja pystyy hoitamaan jonkun homman (tilanteen, torjunnan) omalla tavallaan, niin on turhaa puskea asioita väkisin läpi, Torenius pohtii.
Kärjistettynä voidaan sanoa, että tyylillä ei ole väliä, kunhan kiekot pysähtyvät. Hyviä esimerkkejä tästä ovat muiden muassa Dominik Hasek ja Sinuhe Wallinheimo.
- Jos pelityyliin tehdään muutoksia, niin valmennettavan vahvuuksia ja peruspeliä ei saisi sekoittaa rukkaamalla niitä liikaa. Maalivahdin pitää tuntea olonsa turvalliseksi, Torenius näkee.
Maalivahti on nykykiekossa enemmän kuin puoli joukkuetta, ja paineet sen mukaiset. Maalivahtivalmentajalla on tärkeä rooli näiden paineiden käsittelyssä.
- Vaikeina hetkinä se on tuen antamista ja hyvinä aikoina menestyksen käsittelyä siten, että ymmärretään miten siihen hyvään lopputulokseen on päästy, Torenius valottaa.
Kiinnostusta ulkomailla
Suomalaisten maalivahtien mainiot otteet maajoukkueissa ja NHL:ssä ovat herättäneet kiinnostusta myös suomalaista maalivahtivalmennusta kohtaan.
- Kyllä maailmalla ollaan todella kiinnostuneita siitä, miten Suomessa hommaa hoidetaan. Uskon, että meiltä lähtee jossain vaiheessa maalivahtivalmentajia NHL:ään, Torenius sanoo.
Kuvateksti (Kuva Tuomas Arkimies): Valmentaja ja valmennettavat: Bluesin maalivahtivalmentaja Marko Torenius työskentelee kahden huippumaalivahdin, itävaltalaisen Bernd Brücklerin ja Ari Ahosen kanssa.