Economist Intelligence Unitin (EIU) tekemässä tutkimuksessa syvennytään yritysten ylimmän johdon näkemyksiin it:n roolista tulevaisuudessa. Tutkimuksen mukaan 69 prosenttia yritysten it- ja liiketoimintajohdosta uskoo seuraavan kolmen vuoden aikana tietotekniikan pääasiallisen roolin muuttuvan tämän hetkisestä kustannustehokkuuden tavoittelusta kohti liikevaihdon kasvattamista.
Tutkimuksen tuloksista ilmenee myös, että erityisesti toimitusjohtajat ja hallituksen jäsenet uskovat vahvimmin it:n uuteen rooliin. Yritysten tietohallintojohtajat ovat hieman hitaampia omaksumaan uuden ajattelutavan.
"Tietohallinnon paineet yritysten kustannustehokkuuden parantamisessa eivät häviä mihinkään", kertoo EIU:n kustannusjohtaja Robin Brew.
"Kovassa globaalissa liiketoimintaympäristössä johto etsii yritykselle kilpailuetua yhä enemmän teknologian tehokkaammasta käytöstä."
Tietohallinnon on pystyttävä vastaamaan näihin paineisiin, mutta pystyttävä samaan aikaan myös käsittelemään useita muita haasteita.
Haastatelluista toimitusjohtajista ja hallituksen jäsenistä 83 prosenttia näkee it:n tärkeimmäksi tehtäväksi tuottaa uutta liikevaihtoa seuraavan kolmen vuoden aikana. Vastaava luku it-päälliköillä on 62 prosenttia.
Tutkimuksessa näiden kahden kohderyhmän mielipiteiden ero on erityisen leveä Aasiassa ja Euroopassa, joissa it-päälliköillä on edelleen vahva käsitys it:n roolista lähinnä kustannusten vähentäjänä.
SAP:n, Ciscon ja Gapgeminin teettämään tutkimukseen osallistui 288 yritysjohtajaa eri puolilta maailmaa. Lisäksi tutkimuksessa haastateltiin syvähaastattelumenetelmällä useita tietohallintojohtajia ja senioritason it-päälliköitä samoista yrityksistä.