Vihreät ovat huomanneet, ettei demokratia uusiudu itsestään, vaan se vaatii jatkuvaa keskustelua. Kansanvalta ei ole sitä, että kansalainen saa äänestää, vaan se on paljon enemmän. Elämä jatkuu vaalien välilläkin.
Viime aikoina kansalaiset ovat huolestuneina katselleet, kuinka päätösvaltaa liukuu yhä kauemmaksi. Kansalaisjärjestöt elävät yhä ahtaamalla, myös asenteellisessa ilmastossa. Isot pojat haluavat hoitaa hommat keskenään ilman työtä vaikeuttavia pikkuveljiä ja -siskoja.
Oulussa viikonvaihteessa kokoontunut vihreiden valtuuskunta tarttui aiheeseen käydessään pitkän lähetekeskustelun demokratiaohjelmastaan. Vaikka vihreät ovat tulleet entistä likemmäksi muita puolueitamme, he eivät ole liukuneet vielä täysin erilleen arjesta ja arjen ihmisistä. Ainakaan puheissa.
Ihan turhaan eivät vihreät osoita naapurimaa Ruotsia esimerkkinä yhteiskunnasta, jossa demokratiasta puhutaan ihan eri sävyyn ja eri tahtiin kuin meillä Suomessa.
Se näkyy myös poliitikkojen ilmaisuissa, joissa on vallan eri sävy kuin mihin meillä on totuttu. Vastikään Tornion ja Haaparannan rajalla pidetyssä sosialidemokraattisten yhdistysten juhlakokouksessa tuo ero oli ilmeinen.
Ruotsin pääministeri Göran Perssonin hehkutus sai kylmät väreet kulkemaan suomalaisten selkänahkaa pitkin. Valtionosuuksien sijaan Perssonin puheessa vilahtivat Martin Luther Kingin ja Nelson Mandelan nimet. Taisi siellä olla Jeesuskin.
Jossain elävät vielä aatteet ja ihanteellisuus, eikä globalisaatio ole ainoa hyväksytty aihe.
Vihreät on erikoinen puolue siinä, että se on aina vaatinut valtaa kansalaisjärjestöille, eikä näin ollen näytä murehtivan sitä, että jaettu valta olisi heiltä pois.
Yhä edelleen vihreät ovat sitä mieltä, että politiikkaa ei voi varata vain puolueille vaan sanansa pitää olla arjen sankareilla. Kaikkien puolueiden tulisi huomata, ettei niillä ole yksinoikeutta poliittiseen toimintaan.
Vihreät olisivat demokratian nimissä valmiita antamaan kansalaisjärjestöille myös rahaa, koska ihan tyhjästä ei kaikkea voi nyhjäistä.
Vihreiden mielestä virkamiesten ja päättäjien on jatkuvasti tuijotettava peiliin ja katsottava, ovatko toimintatavat kelvollisia vai olisiko linjaa reivattava läheisyysperiaatteen mukaisesti.
Jos kansalainen kokee olevansa nyky-Suomessa yhä alamainen, ei kaikki ole mallillaan. Kansalaiset kun eivät koe suurta halukkuutta hakeutua olemassaolevien vaikutuskanavien äärelle, kun määräysvalta on jossain, mistä ei saa otetta.
Suora demokratia ei vastoin yleistä uskomusta uhkaa edustuksellista demokratiaa, vaan täydentää sitä. Kansanäänestykset ja kansalaisaloitteet pitäisi ottaa tosissaan. Kyllä tässäkin pätee se, että potilas itse tietää parhaiten mistä kivistää, ei lääkäri.
Mutta kuinka kansa saataisiin liikkeelle aikana, jolloin päätösvalta on hajonnut entisestään, entistä kasvottomammille instansseille? Välinpitämättömyys ammattipoliitikkoja kohtaan voidaan voittaa vain antamalla ääni tavalliselle ihmiselle. Ja nämä ihmiset tarvitsevat välineen.
Ihan helppo homma demokratian takuumiehellä ei ole. Poliitikoista ei pidetä, globalisaatio on vienyt valtaa puolueilta markkinavoimille ja kansallisvaltiot ovat joutuneet antamaan valtaa ylikansallisille toimijoille.
Arjen todellisuus karkaa yhä kauemmaksi, jollei siitä nyt napata tiukasti kiinni. Onneksi kunnallisvaalit ovat ovella!