Ounasvaaralle kaavailtu uusi mökkialuehanke liikahti askelen eteenpäin maanantaina, kun Rovaniemen kaupunginhallitus hyväksyi, että yleiskaavaa ryhdytään muuttamaan.
Mökkialue vaatii yleiskaavan ja asemakaavan muutoksen.
Yleiskaavan muutosesityksestä äänestettiin ja lopulta apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan täydennetty esitys hyväksyttiin äänin 10-5. Täydennetyn esityksen mukaan tavoitteena on saada valtuustolle kokonaisvaltainen kehittämissuunnitelma Ounasvaaran alueesta.
Lapland Hotels -konserni ja yksityinen maanomistaja hakevat kaavanmuutosta rakentaakseen Ounasvaaran laelle yhteensä 75 mökkiä. Suunnitelma on nostattanut laajan keskustelun kaupungissa.
Edellisen kerran kaupunginhallitus äänesti yleiskaavan muutosesityksestä syyskuussa. Tuolloin esitys jätettiin pöydälle.
Lopullisesti yleiskaavan ja asemakaavan hyväksymisestä päättää kaupunginvaltuusto.