Ou­nas­vaa­ran kaa­voi­tus alkaa

KalevaRovaniemi Ounasvaaran mökkikylähankkeen kaavoitus aloitetaan heti 75 lomamökin rakenta

Ounasvaaran kaavoitussuunnitelmat ovat herättäneet vastustusta paikakuntalaisissa.
Ounasvaaran kaavoitussuunnitelmat ovat herättäneet vastustusta paikakuntalaisissa.
Kuva: Arto Liiti

Rovaniemi Ounasvaaran mökkikylähankkeen kaavoitus aloitetaan heti 75 lomamökin rakentamiseksi Ounasvaaran laelle. Rovaniemen kaupunginhallitus repi auki aikaisemmin tekemänsä ja jo lainvoimaiseksi muuttuneen päätöksensä mökkikylästä maanantain kokouksessaan.

Syyskuun alussa kaupunginhallitus jätti yhden äänen enemmistöllä asian pöydälle ja edellytti, että asiaan palataan sen jälkeen kun tehdään tiettyjä selvityksiä. Apulaiskaupunginjohtaja Martti Anttilan esityksestä asia tuotiin uudestaan kaupunginhallitukseen ilman edellytettyjä selvityksiä.

Anttilan täydennettyä esitystään mökkikylän kaavoituksen aloittaminen meni äänin 10-5 läpi, kahden äänestäessä tyhjää. Sen mukaan yleis-ja asemakaavan muutoksiin liittyvän kuulemismenettelyn yhteydessä otetaan huomioon Ounasvaara kakkosen linjaukset tavoitteena kokonaisvaltaisen kehittämissuunnitelman saanti valtuustokäsittelyä varten.

Kaupunginhallituksen jäsenen Jari Kotimäen (vas) mielestä on poikkeuksellista ja outoa, että lainvoimaisesti ja ilman eriävää mielipidettä ratkaistu asia on pian uudelleenkäsittelyssä. Päinvastaiseen suuntaan asian päättäminen äskettäin ratkaistussa asiassa olisi lainvastaista tai vähintäänkin hyvän hallinnon vastaista.

Jari Kotimäki esitti asian hylkäämistä ja aikaisemman päätöksen pitämistä. Se ei kuitenkaan saanut kannatusta, joten Kotimäki jätti yhdessä SDP:n Reijo Sulasalmen kanssa eriävän mielipiteensä.



Vakava asia
vallanjaon kannalta


Kotimäki pitää sattumanvaraiselta näyttävää päätöksentekomenettelyä vakavana asiana myös vallanjaon kannalta. Uusi ja sisällöltään aiemmasta poikkeava kanta jo kertaalleen päätetystä asiasta vahvistaa näkemystä murenevasta luottamusmiesvallasta.

Kotimäki ihmettelee, että vaikka valtuustoryhmien puheenjohtajat ovat kokouksessaan murehtineet päätäntävallan luisumista virkamiehille, he käytännössä kuitenkin sen antavat tapahtua.

Lappland Hotelsin toimitusjohtajan Pertti Yliniemen Ounasvaaran mökkikylähanke on aiheuttanut suuren kiistelyn Rovaniemellä. Peistä on taitettu puolesta ja vastaan ja sen rakentamista vastustamaan on syntynyt Pro Ounasvaara-liike.



Asuntokaupoista erityistilintarkastus


Rovaniemen Kaupunkikiinteistöt Oy:n toimitusjohtajan Markku Hyvösen sekä hallituksen jäsenten Juhani Juuruspolven, Sulo Paksuniemen ja Leena Sokeron asuntokaupat joutuvat erityisen tarkastelun kohteeksi.

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti pyytää osakeyhtiölain mukaisen eritystilintarkastuksen Kaupunkikiinteistön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan toiminnasta siltä osin kun ne liittyvät Rovaniemen Kaupunkikiinteistöt Oy:n ja kolmen muun asunto-osakeyhtiön osakkeiden merkitsemiseen ja myymiseen.

Hiljattain on paljastunut, että asuntoja ovat Hyvösen lisäksi merkinneet kokoomuslainen valtuuston puheenjohtaja Juhani Juuruspolvi, valtuuston jäsen ,SDP:n Sulo Paksuniemi sekä valtuustotyöskentelystä poisjättäytynyt vasemmistoliiton Leena Sokero.

Asuntokaupoista nousseessa keskustelussa on perätty sitä, ovatko kaupungin luottamushenkilöt käyttäneet osakekaupoissa asemaansa hyväkseen.

Paksuniemi sai paikallista julkisuutta vuosi sitten syytettyään kaupungin johtoryhmää budjettitietojen salailusta ja rovaniemeläiset toimittajat palkitsivat hänet kielellisellä kellolla. Sokero muistetaan puolestaan kipakasta puuttumisesta valtuustotyöskentelyssä asiaan kuin asiaan.

Ilmoita asiavirheestä