Tshekki aloittaa tänään kautensa Euroopan unionin puheenjohtajamaana. Tshekin puheenjohtajuuteen on suhtauduttu ristiriitaisin tuntein, sillä maa tunnetaan jokseenkin skeptisestä asenteestaan EU:hun.
Sekä pääministeri Mirek Topolanek että presidentti Vaclav Klaus suhtautuvat varauksellisesti unionin uudistamiseen tähtäävään Lissabonin sopimukseen, ja maa suuntautuu ulkopolitiikassaan enemmän Washingtoniin kuin Brysseliin.
Tshekin kaudella EU:lla on kuitenkin edessään kaksi suurta haastetta: ilmasto ja talous. Unioni valmistautuu joulukuussa Kööpenhaminassa pidettävään YK:n ilmastokokoukseen, ja globaali talouskriisi ravistelee myös Tshekin markkinoita. Maan arvellaan silti painottavan kaudellaan Atlantin ylittävää yhteistyötä.
Tshekki ei ole ratifioinut Lissabonin sopimusta.